Ahdistuneisuus ja masentuneisuus kuormittaa yhä useampaa nuorta.
Suomessa nuorten psykiatrisen erikoissairaanhoidon käyttö on lisääntynyt, ja kouluterveyskyselyissä ahdistuneisuus ja masentuneisuus ovat yleistyneet.
Myös alle 25‑vuotiaiden itsemurhamäärät ovat Suomessa eurooppalaisittain korkealla tasolla, vaikka määrät eivät ole kasvaneet.
Sosiaalipsykiatrian professori Sami Pirkola Tampereen yliopistosta arvioi, että kaikilla, mutta erityisesti nuorilla, tulevaisuuden näkymät ovat jollain tavalla sumentuneet.
– Meillä on yhä vähemmän valmiita polkuja tyydyttävään aikuisuuteen. Maailmanpolitiikka myllertää, talous kuohuu, ilmastonmuutos, luontokato ja sodat ovat lähellä, Pirkola sanoo.
Miten suomalaiset nuoret voivat nyt? Mikä ajaa nuoren itsetuhoisuuden tielle? Sosiaalipsykiatrian professori ja muusikko Sami Pirkola oli keskustelemassa aiheesta MTV Katsomon Asian ytimessä -ohjelmassa.
Omaksi luvukseen Pirkola nostaa myös sosiaalisen median, jossa on hyviä, mutta myös hankalia piirteitä.
– Se on vaikuttanut ymmärrykseen ja tiedon kertymiseen ja ehkä sillä lailla haitannut yhteistä käsitystä siitä, keitä me olemme ja minne olemme menossa.
Kasvavassa iässä oleva nuori on Pirkolan mukaan myös impulsiivisempi ja alttiimpi nopeisiin ratkaisuihin.
– Kehitysvaiheessa ongelmanratkaisukeinot ja tunnesäätely voivat olla hyvin kehittymättömiä, ja ollaan alttiimpia impulsiivisiin tekoihin. Vanhempana meille kehittyy kontrolloiva ja harkitseva puoli, ja sitä on nuorilla vähemmän, mikä voi johtaa monenlaisiin seuraamuksiin.
1:46Mieli ry:n Sekaisin-chattiin itsetuhoisuudesta puhumaan tulevat nuoret ovat usein entistä vaikeammassa tilanteessa ja heikommassa asemassa.
Tärkeää olisi Pirkolan mielestä, ettemme ajattelisi nuoria vain toimien kohteena, vaan ihmisinä, jotka tulevat ottamaan tämän maailman haltuunsa.
– Heillä on oma elämä, jota meidän tulisi vaalia ja tukea, sanoo Pirkola.
Pirkola kannustaa rohkeasti kysymään nuorelta itsetuhoisista ajatuksista.
– Itsetuhoisista ajatuksista kysyminen ei lisää riskiä, vaan voi olla joskus suunnaton helpotus, kun joku ottaa asian puheeksi ja kysyy, onko sellaisia ajatuksia. Siitä lähtee käyntiin mahdollisesti jopa vapauttava prosessi, Pirkola sanoo.
Apua on saatavilla
Tarjolla olevista palveluista esimerkiksi Mieli ry:n Kriisipuhelimeen voi soittaa itsetuhoisista ajatuksista ympäri vuorokauden numeroon 09 2525 0111. Soittaa voi myös oman hyvinvointialueen sosiaali- ja kriisipäivystysnumeroon.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Lasten ja nuorten puhelin on auki joka päivä numerossa 116 111. Tarkemmat tiedot löytyvät järjestön verkkosivuilta. Keskusteluapua nuorille tarjoaa myös Sekasin-chat.
Hätänumeroon 112 voi soittaa, jos tarvitsee viranomaisapua esimerkiksi hengenvaarallisen tilanteen takia.
