Auton omistaminen muuttuu – uusi auto ajoon kuukausimaksulla

Suomessa ajetaan tunnetusti vanhalla autokannalla. Omistamisen lisäksi markkinoilta löytyy uusia yksityisille kuluttajille suunnattuja rahoitusmalleja, jotka voisivat mahdollistaa monille uudella autolla ajamisen.

Auto on Suomessa keskimäärin asunnon jälkeen kotitalouksien toiseksi suurin hankinta. Asunnon tavoin moni haluaa omistaa auton, vaikka se ei lähtökohtaisesti ole kovin järkevä sijoitus. Onhan kyseessä samalla myös kulutushyödyke, joka kuluu käytössä ja samanaikaisesti markkinoille virtaa jatkuvasti uutta teknologiaa.

Suomen autokanta on Euroopan mittakaavalla vanhaa, ja viime vuonna henkilöautojen keski-ikä nousi jo 12 vuoteen. Uusiin autoihin verrattuna tuon ikäiset autot paitsi rasittavat ympäristöä huomattavasti enemmän, eivätkä ne pysty tarjoamaan läheskään samaa turvallisuutta. Myös mukavuus ja varustelumahdollisuudet ovat kehittyneet huomattavasti muutamien viime vuosien aikana.

Suomessa suosittu oman auton omistaminen ei myöskään ole halpaa. Etenkin uudehkoista autoista puhuttaessa yksi suurimmista kulueristä on arvonalenema, joka jää helposti taka-alalle kustannuksia pohdittaessa. Autoilun vuotuisia kustannuksia laskettaessa täytyy muistaa myös huomioida vuosittaiset ja sitä harvemmat kustannuserät kuten vakuutukset, verot, renkaat ja huollot puhumattakaan yllättävistä menoeristä. Vasta kaikkien erien huomioimisen jälkeen voi laskea realistiset autoilun kuukausikohtaiset kustannukset.

Tässä kohtaa tasaisesti suosiotaan kasvattavat kuukausierätuotteet tuovat kuluttajalle mielenkiintoisen ja hyvin ennakoitavan vaihtoehdon autoiluun. Isoimpina eroina suomalaisten suosimaan osamaksukauppaan on esimerkiksi se, ettei auto siirry sopimuksen päätteeksi kuluttajan omistukseen. Kuukausierät pohjautuvatkin pitkälti sopimusta tehdessä laskettuun auton hyvityshintaan sopimuskauden päätteeksi. Lisäksi sopimuksiin on mahdollista sisällyttää muun muassa huollot ja vakuutukset, jolloin autoilun isoimmat kustannukset ovat selkeästi paketoituna.

Myös takaisinostosopimuksen sisältäviä kuukausierätuotteita kokeilleet kuluttajat ovat olleet tyytyväisiä kokemuksiinsa.

– Niille ihmisille, jotka ovat tottuneet näihin kuukausierätuotteisiin, on vaikea enää myydä omaa autoa, toteaa Suomen suosituimpiin lukeutuvia autoja, Skodaa ja Nissania, myyvän Arita Herttoniemen toimitusjohtaja Tomi Orava.

Etenkin näiden ratkaisujen vaivattomuus ja ennakoitavuus viehättävät ihmisiä. Kuluttajan tarvitsee käytännössä pitää huoli siitä, että tankissa on sopivaa polttoainetta, tai akussa virtaa, ja esimerkiksi sopii ajankohdat renkaiden vaihdoille ja huolloille. Ennakoitavuus kiinteän kuukausierän muodossa puolestaan helpottaa talouden suunnittelua, eikä osamaksukaupan tapaan kuluttajalla ole kannettavanaan riskiä auton jälleenmyyntiarvosta.

– Tällaiseen aikaan kuukausieräauto on paras mahdollinen, summaa Tomi Orava.

Jälleenmyyntiarvojen haastavan ennustettavuuden lisäksi Orava viittaa kommentillaan esimerkiksi epävarmuuteen erilaisten polttoainelaatujen ja vaikkapa autoveron käyttäytymiseen tulevaisuudessa.

Monet autoliikkeet ovat hiljalleen alkaneet tarjota tällaisia tuotteita, ja Orava kehottaakin kysymään perinteisen osamaksusopimuksen lisäksi tarjousta takaisinostosopimuksella. Verkkopalveluista pystyy myös tekemään alustavaa vertailua, ja esimerkiksi Suomen suurin autorahoittaja Santander tarjoaa omaa palveluaan yksityiskuluttajille. Alla näet esimerkin Santanderin All in One -ratkaisusta, johon on mahdollista sisällyttää käytännössä kaikki autoilun kustannukset polttoainetta lukuunottamatta.

Kuvat: Mikko Autio ja kuvankaappaus Santanderin verkkosivuilta

Lue myös:

    Uusimmat