Auton halunnut mies tunkeutui tuntemattoman kotiin ja pahoinpiteli – poliisilla iso huoli väkivallan raakuudesta: "Vähän pelonsekaisin tuntein seuraa"

Kokeneet poliisit arvioivat ylijulman väkivallan raaistuneen entisestään –"Käsi kädessä huumeongelman kanssa" 7:17
Kokeneet poliisit ovat jo aiemmin arvioineet julman väkivallan raaistuneen entisestään huumeongelman pahentumisen myötä.

Viime viikolla toisilleen tuntemattomien välillä tapahtunut epäilty tapon yritys Lempäälässä saa kokeneen poliisin huolestumaan väkivallan raaistumisesta.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Luoto kertoo, että poliisin tietojen mukaan maanantaina tapahtuneen rikoksen uhri ja tekijä eivät ole tunteneet toisiaan. Epäilty oli tunkeutunut uhrin asuntoon ja teräasetta käyttäen pahoinpiteli uhrin sairaalakuntoon. Tekoa tutkitaan muun muassa tapon yrityksenä.

Poliisin käsitys on, että hyökkääjä oli valinnut satunnaisen uhrinsa tarkoituksenaan ryöstää tältä auto. Auton avainten lisäksi uhrilta vietiin myös muuta omaisuutta.

– Seurauksena asianomistajan auto otettu käyttöön, ja poliisi on myöhemmin epäillyn tästä ajoneuvosta tavannutkin, Luoto kertoo.

– Ei tämmöinen hirveän yleistä ole, että tullaan menopeliä hakemaan alle, hän arvioi.

Päihteillä epäillään olevan tekemistä tekojen kanssa. Tapauksesta kertoi aiemmin Yle.

Väkivalta näyttää raaistuvan

Luodon tuntuma on, että kovempi, voimakkaampi ja raaempi väkivalta on lisääntynyt aiempaan nähden. Viime vuonna törkeät pahoinpitelyt lisääntyivät hänen mukaansa Tampereella peräti 21 prosenttia.

– Kyllä näyttää, että tämä homma on raaistumaan päin.

Sen sijaan tavallisissa pahoinpitelyissä on hänen mukaansa voinut olla jopa laskua. Taustalla olisi se, että ravintolanujakat ja ravintolaillan jälkeiset väkivallanteot olisivat vähentyneet koronarajoitusten vuoksi.

Päihteet taustalla

Luoto on toiminut poliisina 30 vuotta erityisesti huumerikosten puolella. Hänestä järjettömien väkivallantekojen taustalla on monesti päihteiden käyttö.

– Se on valitettavan tosiasia, että ihmiset ovat näitä aineista äärettömän sekaisin. Se sekaisuus on varmasti yksi syy sille, että kontrolli pettää ja ajautuu sellaiseen järjettömyyteen, Luoto kuvailee väkivallan taustoja.

Kun ennen väkivallan tekojen taustalla oli järjestään alkoholi, ovat nykyään mukana myös erilaiset huumausaineet. Luoto näkee voimakkaan päihdekulttuurin pahentavan tilannetta ja luonnehtii Suomea päihdehakuiseksi yhteiskunnaksi.

– Ollaan niin sekaisin, ettei meinata edes itse muistaa, että mitä on tehty, missä on oltu ja kenen kanssa, hän kuvailee.

Poliisi pelkää, että tilanne voi huonota entisestään.

– Kyllä vähän pelonsekaisin tuntein seuraa tätä, että ollaan miettimässä pitäisikö tietty huumausaine jopa sallia. Kyllä näin tutkivan poliisin näkökulmasta kyllä vähän huolestuttaa kieltämättä, hän sanoo.

Hän muistuttaa, että osa vakavasta väkivallasta liittyy juuri huumausainerikollisuuteen. Esimerkiksi velkasuhteiden vuoksi tehdyt pahoinpitelyt ja anonyymissa verkossa sovittujen huumekauppojen muuttuminen ryöstöksi ovat rikoksia, jotka eivät välttämättä tule koskaan poliisin tietoon.

Jos teot jotenkin virkavallan tietoon tulevat, ei uhri syystä tai toisesta halua poliisille tunnistaa tai kertoa tekijää.

MTV Tampereella: Huumekuolemat puhuttavat ­– uudet aineet lisänneet aggressiivisuutta 3:53
Katso videolta Luodon haastattelu aiheesta.

Lue myös:

    Uusimmat