Automaalareille vain kymmenesosa palkasta – Tesla-guru lupaa korjata vääryydet

Yhdysvaltalaisen sähköautovalmistaja Teslan toimitusjohtaja on pyytänyt anteeksi sen jälkeen, kun julkisuuteen tuli tieto alihankintarityksen liian pienistä palkoista.

Saksalaisyritys Eisenmann on Teslan alihankintafirma, joka rakensi Kaliforniaan huipputason automaalaamon. Sen palkkalistoilla on enimmäkseen slovenialaisia ja kroatialaisia metallialan työntekijöitä.

Heille maksettiin palkkaa vain viisi dollaria tunnilta, mikä on alle kymmenys alalla vallitsevasta 52 dollarin tuntipalkasta.

Teslan toimitusjohtaja Elon Musk kommentoi asiaa tuoreeltaan Twitterissä.

– Kuulostaa siltä, että vääriä asioita on tapahtunut monella tasolla. Tutkimme asiaa ja korjaamme vääryydet, Musk kommentoi.

Tesla otti kantaa alihankkijaansa kohdistuneisiin syytöksiin myös blogissaan.

– Uuden autoyrityksen luominen on äärimmäisen vaikeaa ja täynnä riskejä, mutta me emme koskaan tule olemaan firma, joka omalla toiminnallaan tai toimimatta jättämisellään sallisi vääryydet säästääkseen rahaa, blogissa kirjoitetaan.

Teslan mukaan sen maksama tuntipalkka on yksi USA:n autoteollisuuden suurimmista.

– Teemme sen omasta tahdostamme, koska se on meistä oikein. Kukaan ei pakota meitä siihen. 

Eisenmannin palkkaepäselvyydet kävivät ilmi Bay Area News Groupin selvityksestä.

Aiheesta uutisoi muun muassa Tivi.

Lähde: The Guardian


Lue myös:

    Uusimmat