Asuntomarkkinatilanne

Asuntomarkkinatilanteesta on viime päivinä esitetty erilaisia arvioita ja ennusteita. Joidenkin mielestä tilanne on kuuman kesän jälkeen jonkin verran viilentynyt, mutta meno on silti melkoista varsinkin isoimmissa kaupungeissa.

Matti Inha, toimitusjohtaja, Suomen Hypoteekkiyhdistys: "Tällä hetkellähän asuntokauppa käy kasvukeskuksissa siihen malliin, että kun ostajat menevät asuntoja katsomaan, heillä on semmoinen tunne, että nyt asunnot loppuvat - että jos en nyt tätä osta, vaikka siitä pyydetään mitä tahansa niin jään ilman asuntoa. Kyllä Suomessa nyt sentään asuntoja on tarjolla. Markkinat saisivat nyt aidosti rauhoittua."


Uusia asuntolainoja on nostettu yli viidennes enemmän kuin viime vuonna

Huoneistokeskuksen mukaan pienemmistä asunnoista tehdään pääkaupunkiseudulla kauppaa tavalliseen tapaan, mutta tavallisten perheasuntojen ja arvoasuntojen kysyntä on ainakin toistaiseksi hiljentynyt. Hinnat ovat edelleen olleet nousussa, eräissä kaupungeissa nousua on ollut jopa toistakymmentä prosenttia viime keväästä.

SKV:n ennuste: Asuntojen hinnat kääntyvät nousuun vuoden 2003 alussa


Toisen välitysketjun eli SKV:n barometrin mukaan asuntojen hintojen nousu tasaantuu loppuvuonna, eli kauppoja tehdään kutakuinkin nykyhinnoin. Ensi vuoden alkupuoliskolla hintojen odotetaan kuitenkin kääntyvän taas muutaman prosentin nousuun.


Sen verran kuuma tilanne ja vaikeasti ennustettavissa olevat näkymät asuntomarkkinoilla nyt on, että kannattaa todella tarkaan miettiä, minkälaista asuntolainaa ottaa, kuinka paljon sitä ottaa ja mihin sen koron sitoo.

Matti Inha: "Meillä on ihan selkeä suositus tähän tilanteeseen: puolet lainasta - tai vaikka 60 % - kiinteäkorkoista ja loput vaihtuvakorkoista lainaa. Iso asuntolaina jaetaan siis kahteen osaan, jolloin korkomuutoksissakin on hieman hajautettu riskiä - jos korot ovat alhaalla, vaihtuvakorkoinen osa on hyvästä ja jos ne taas joskus nousevat, kiinteäkorkoinen puolestaan suojaa."

Lue myös:

    Uusimmat