Asiantuntijat arvioivat, mihin Suomessa pitää valmistautua, kun maailma hakee uutta voimatasapainoa.
Huoltovarmuuskeskus julkaisi tänään kuvitteellisen sotaskenaarion, josta selviää miten täysimittainen sota voisi alkaa Suomessa. HVK:n mukaan skenaario julkaistaan nyt, koska Suomen turvallisuusympäristö on kiristynyt.
Mitä kiristyminen tarkoittaa ja minkälaisiin kriiseihin suomalaisen pitää juuri nyt varautua?
HVK:n pääjohtaja Janne Känkälä mainitsee ensimmäiseksi sotilaallisen konfliktin, jota pidetään kuitenkin hyvin epätodennäköisenä. Tämän lisäksi suomalaisia uhkaa tällä hetkellä kaksi korostettua uhkaskenaariota.
– Meitä uhkaa nyt globaalin talouden vakaat häiriötilat, josta me nähdään tiettyjä merkkejä Lähi-idän konfliktin seurauksena energiamarkkinoiden osalta tällä hetkellä. Vaikka tilanne paikalla on sekava, meillä ei ole Suomessa kuitenkaan mitään akuuttia hätää, ei ole polttoainesaatavuusongelmia ja niin edelleen, hän kertoo.
– Kolmas tällainen uhkakuva on hybridivaikuttaminen. Tähän ollaan kohdennettu hyvin paljon toimenpiteitä viime vuosina, on sitten kyse informaatiovaikuttamisesta, kyberhäirinnästä, hyökkäyksistä tai fyysistä kriittiseen infraan kohdistetuista iskuista, hän jatkaa.
Känkälä kertoo yleisesti, että Suomi on varautunut mahdollisiin uhkiin "hyvin".
– Kansakunta on tehnyt sen minkä se voi ja tämä on mielenrauhaa rakentava asia, hän jatkaa.
