Asiantuntija: Omilla valinnoillasi iso vaikutus allergisuuteen!
Suomi on allergiatilastojen kärkimaita. Asiantuntijan mukaan omilla valinnoilla on allergisuuteen jopa isompi vaikutus kuin perintötekijöillä. Tämä tulisi muistaa myös pienten lasten vanhempien.
Allergiat ovat Suomessa yleistyneet puolessa vuosisadassa hurjasti. Tällä hetkellä allergisia saattaa olla väestöstämme jopa pari miljoonaa.
Allergiaan vaikuttavat sekä perintö- että ympäristötekijät. Allergisten vanhempien lapsilla on usein allergioita, mutta ei aina. Vastaavasti terveilläkin vanhemmilla on joskus vahvasti allergisia lapsia.
– Omilla valinnoilla, eli sillä, mitä pistää suuhunsa ja minkälaisessa ympäristössä asuu, on isompi merkitys kuin sillä, millaiset perintötekijät on vanhemmiltaan saanut, toteaa Kansallisen allergiaohjelman projektipäällikkö Kimmo Saarinen.
Saarisen mukaan paras tapa ehkäistä allergioita on antaa lapsen elää mahdollisimman luonnollista elämää.
– Lapset ovat mestareita kouluttamaan immuunijärjestelmää. He laittavat suuhun kaiken, mikä liikkuu, möyrii ja kiemurtelee. Immuunijärjestelmä kiittää, Saarinen sanoo.
Vanhemmat haluavat tietysti pitää lapsistaan mahdollisimman hyvää huolta – mutta samalla suojelevat heidät allergisiksi.
– Virtuaalimaailmakuplassa ja neljän seinän sisällä eläminen on pelottava yhdistelmä lapsen terveysnäkökulmasta. Kiinalaisesta muovirihkamasta immuunijärjestelmä ei saa oikeanlaista oppia.
Lue myös:
AVA on myös Instagramissa sekä Twitterissä ! Käyttämällä twiitissäsi hashtagia #avatv viestisi voi päästä telkkariin.
Tykkää AVAsta myös Facebookissa!
Namaste jooga auttaa voimaan paremmin:
AVA / Leenastiina Simola
Kuva: Colourbox
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää