Asiantuntija kertoo kaksi tapaa suojautua katupölyltä: "Kuka vain voi saada oireita"
Katupölyn ruuhkaviikot ovat täällä taas. Mikä avuksi, kun silmät vuotavat ja nokka on tukossa?
Moni suomalainen kärsii keväisin jonkinasteisesta siitepölyallergiasta luonnon herätessä taas henkiin pitkän talven jäljiltä. Lisäksi moni oireilee myös katupölyn takia.
Huhtikuu onkin katupölyn kannalta erityisen haastavaa aikaa. Tilanteen huomaa tarkastelemalla ilmanlaatua eri kaupungeissa. Esimerkiksi Helsingissä tilanne on ollut paikoittain poikkeuksellisen huono.
Viiden Jälkeen -ohjelman vieraana katupölyn aiheuttamista ongelmista ihmisten arjessa keskusteli asiantuntija Kaisa Toikko Allergia- ja astmaliitosta.
Yllä olevalla videolla Toikko listaa kaksi tärkeää vinkkiä siihen, kuinka katupölyltä voi halutessaan yrittää suojautua.
Kuka vain voi saada oireita
Katupöly saa alkunsa joka kevät, kun autojen renkaat jauhavat asfaltin pintaa ja hiekoitushiekkaa. Kaupungit ja kunnat pyrkivät löytämään keinoja nujertamaan kuivan katupölyn nousemisen ilmaan, mutta selkeitä ratkaisuja ei vielä ole löytynyt. Sen takia katupölyn kanssa ei voi muuta kuin koittaa elää.
– Katupölyoireilu ei ole allergiaa, vaan ne ovat ärsytysoireita. Kuka vain voi siis saada oireita, Toikko sanoo.
Yleisimmin katupöly kuitenkin vaikuttaa allergikkoihin, joiden limakalvot ovat jo valmiiksi ärtyneitä siitepölyn takia.
– Onhan yksilöllistä, millaisia oireita tulee, Toikko huomauttaa.
Toivoa on, että vappuun mennessä katupölyttäminen olisi jo ohi tämän vuoden osalta.
Lue myös: Allergiaa ei voi testata etukäteen: "Jos ampiainen ei ole pistänyt, ei allergiaa silloin ole"
Kuume ja lihassäryt eivät kuulu katupöly- tai allergiaoireiluun
Moni ei tiedä, että kevätflunssa voikin todellisuudessa olla katupölyn aiheuttamaa ärsytystä hengitysteissä ja silmissä.
Silmien punoitus, hengenahdistus ja tukkoisuus voivat kieliä tavallisesta flunssasta, siitepölyallergiasta, katupölyärsytyksestä tai pahimmassa tapauksessa tällä hetkellä koronatartunnasta.
– Ei ole aina ihan helppoa ja eikä vättämättä voi oireista tietää, että mistä on kyse, Toikko huomauttaa.
– Lihassäryt ja kuumeet vinkkaavat virusperäiseen infektioon ja ne eivät kuulu katupöly- tai allergiaoireiluun.
Toikko vinkkaa käyttämään allergiaoireisiin antihistamiinia. Jos kyse on katupölyn aiheuttamasta ärsytysoireilusta, eivät allergialääkkeet siihen tehoa. Tällä hetkellä ei kuitenkaan kannata jäädä oireiden kanssa miettimään.
– Suositus on, että koronatestiin uusissa oireissa, jos ei voi olla ihan varma, mistä on kyse ja ainahan ei voi olla, Toikko muistuttaa.
Alla olevalla videolla on Allergia- ja Astmaliiton asiantuntija Kaisa Toikon haastattelu kokonaisuudessaan.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Uusimmat
-
22:51
Suora lähetys: Floridaan tornadovaroitusennätys hirmumyrsky Miltonista – näky videolla kuin sotarintamalla
-
22:48
"Paras suomalainen oopperakapellimestari kautta aikojen": Näin Leif Segerstamia muistetaan
-
22:45
Sähköttä yli 30 000 kotitaloutta, pelastuslaitoksilla vilkas ilta ympäri Suomen – MTV seuraa syysmyrskyä
-
22:17
Jalkansa menettänyt Luutnantti Dan ei aio lähteä veneestään hirmumyrsky Miltonin takia: "Sinä kuolet!" – "Minä aion kellua"
-
22:06
Kärppien lehdistötilaisuudessa yllättävä episodi – valmentajaa päin napsahti ryminän kera: "Aijaijaijai!"
-
21:34
SM-liigaluotsi heitti koko joukkueensa julkisesti bussin alle – pitää nähtyä uskomattomana
-
21:25
Näyttelijäntyöt lopettanut Gwyneth Paltrow palaa valkokankaalle – suostui rooliin yllättävästä syystä
-
21:23
SM-liigasta tuttu NHL-tähti vaikuttui yllätystempun tehneestä suomalaisesta – "Todella älykäs pelaaja"
-
21:16
Kärpät hävisi ja Teemu Turunen loukkaantui, SaiPalla ja TPS:llä hurjat maalijuhlat – näin SM-liigan keskiviikon kierros eteni
-
21:03
Jori Lehterä kiri SM-liigan pistepörssin kärkeen – maalihai täysin pitelemätön
-
20:59
Suomeen tuli päivässä 700 000 valkoposkihanhea – ja pian sen jälkeen satoja tuhansia lisää
-
20:52
Israelissa joukkopuukotus, Hamas ylisti tekijää – MTV seuraa
-
20:37
Marko Anttilalta mörkömäinen temppu paluupelissään
-
20:32
Ulosajo vesitti Pelicansin vahvan alun ja vanha tähti puraisi kirpaisevasti – CHL:stä silti maittava voitto
-
20:16
Nasima Razmyar PS-ministerien pakolaislinjasta: "Täysin sydämetöntä – ja pääministeri juoksee perässä"
-
20:12
Parranpärinää Helsingissä – Jukurit sai HIFK-tähden kaatumisesta kylmää kättä
-
20:00
Pihlajakadun huumevyyhti jatkuu – paljastuuko pitkään jahdattu huumekauppias?
-
19:53
NHL-luotsilta komeat kehut suomalaiskonkarille – viime kauden haasteet vain kaukainen muisto: "Hän kantoi vastuunsa"
-
19:46
Kirpaiseva oma maali SM-liigassa
-
19:40
Kapellimestari Leif Segerstam vieraili MTV:n Huomenta Suomessa vuonna 2017 – "Jos on visioita niin korvien väli aktivoituu"
-
Lataa lisää