Aseiden kerääminen on Suomessa tarkan lainsäädännön alaista toimintaa. Asekauppias P.J. Virtanen muistuttaa, että tiukka lainsäädäntö on tehty turvallisuuden takaamiseksi.
Asekeräilijäksi ei ryhdytä sormia napsauttamalla. Ensimmäinen virallinen askel on anoa Poliisihallitukselta niin sanottua asekeräilijästatusta.
Anomuksessa tulee selvittää henkilötietojen ohessa monia käytännön asioita, kuten mitä aikoo kerätä ja missä säilyttää tulevaa kokoelmaa.
− Poliisihallitukselle pitää myös selvittää oma asetuntemus. Poliisi tarkastaa säilytystilat ja antaa lopulta todistukset. Se on hyvin valvottua hommaa.
− Kun asekeräilijästatus lopulta annetaan, siinä määritellään tarkasti, mitä aseita kyseinen keräilijä voi kerätä, P.J. Virtanen kertoo.
Monipuolista keräilyä
Asekeräily jakautuu useaan kategoriaan. Osa kerää niin sanottuja lupavapaita aseita. Määritelmä koskee ennen vuotta 1890 valmistettuja mustaruutiaseita, sillä ehdolla ettei niillä ammuta. Ampuminen vaatii luvan.
Oman ryhmänsä muodostavat muun muassa ensimmäisen ja toisen maailmansodan aseet sekä nykyajan aseet. Jotkut keräävät aseita tarkastellakseen niiden teknillisiä ominaisuuksia.
− Yksi kategoria, jota minä en kauppiaana hyväksy, on että niitä kerätään ja myydään. Kun menee asemessuille, siellä on paljon yksityisiä myyjiä, Virtanen mainitsee.
Itse aseet jaetaan neljään toimintakoodiin: ensimmäisenä kertalaukaisuaseet, toisena lippaallinen kertatuli, kolmantena itselataava kertatuliase ja neljäntenä sarjatuliaseet.