Arlan saunalla havisevat historian lehdet – Mika Tommola tutustui legendaaristen löylyjen saloihin
Arlan sauna on lämmittänyt löylyjä Helsingin Kalliossa jo lähes sadan vuoden ajan.
Arlan sauna on perustettu vuonna 1907. Kaarlenkadulla Helsingin kalliossa se on palvellut saunojia jo vuodesta 1929. Arlan yleinen sauna on alun perin palvellut pääasiallisesti maalta kaupunkiin muuttavia, koska sodan jälkeen ei Helsingissä ollut tarpeeksi kunnollisia pesupaikkoja ja lämmin vesikin oli kortilla, kerrotaan Arlan yleisen saunan kotisivuilla.
Nykyisin korttelisaunat ovat jo erikoisuus katukuvassa, ja niitä on jäljellä vain muutama. Arla on Suomen kolmanneksi vanhin ja Helsingin toiseksi vanhin yhä toiminnassa oleva yleinen sauna.
Arlan sauna avasi viime perjantaina jälleen ovensa. Koronan takia toiminta on ollut paussilla. Jo avajaisviikonloppuna lauteille kapusi mukavasti porukkaa.
– Nyt ihmiset on palanneet mökeiltään, koulut on alkanut ja saatu arki rullaamaan, Tea Lindberg kertoo Arlan saunan alkuperäiseltä lippuluukulta.
Arlan saunan lippuluukulta voi ostaa löylyyn mukaan virvokkeita, mutta kaupan päälle voi saada myös elämänohjeita.
– Tietenkin, sellaiset kuuluu palveluun. Ne saa kaupan päälle, Lindberg naurahtaa toimittaja Mika Tommolan kysyessä, saako lippuluukulta vastauksia lemmenhuoliin.
Videolla: Tältä näyttää Arlan saunan jo lähes sadan vuoden ajan löylyt lämmittänyt alkuperäinen tuhat kiloa painava kiuas!
Historian havinaa
Saunatilat ovat monilta osin pyritty säilyttämään mahdollisimman alkuperäisen näköisinä. Esimerkiksi pukuhuoneessa tunnelma on kuin aikamatkalla takaisin 1950-luvulle.
Viime vuosina yleiset saunat ovat kasvattaneet suosiotaan. Asiakaskunta on nuorentunut ja myös turistit ovat löytäneet tiensä Arlan yleiseen saunaan. Se on hyvä yleisten saunojen tulevaisuuden kannalta.
– Ilman muuta on tulevaisuutta, varsinkin kun ihmiset ovat nyt ottaneet saunomisen osaksi sellaista sosiaalista kulttuuria, toteaa Kimmo Helistö Arlan saunan lauteilta.
Katso alla olevalta videolta Tommolan vierailu saunalla kokonaisuudessaan. Lauteilla juteltiin muun muassa yleisten saunojen tulevaisuudesta suomalaisessa kulttuurissa ja oikeanlaisesta saunaetiketistä.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Osittainen lähde: Arlan sauna
Uusimmat
-
16:31
Lähde: Englannin päävalmentajaksi uusi kärkiehdokas – Pep Guardiola karkaamassa
-
16:31
HS: Fortum yritti kaapata vallan Kemijoki-yhtiössä
-
16:30
Suora lähetys kello 17: Miksi amerikkalainen yhteiskunta on jakautunut?
-
16:24
Heliövaara ja Patten vakuuttavasti vauhtiin Tukholmassa
-
16:20
Puolustusministeri Häkkänen ei kerro, osallistuuko Suomi Naton ydinaseharjoitukseen – pääministeri vahvisti viime kuussa
-
16:18
Mistä Amerikka äänestää? MTV Uutisten ja Tiedekulman tapahtumasarja avaa Yhdysvaltojen suuria kysymyksiä
-
16:17
Uhrien tileiltä vietiin 1,5 miljoonaa euroa – näin rikolliset onnistuivat
-
16:13
Häkkänen: Israelin YK-tulituksessa merkkejä tahallisuudesta
-
16:09
Jalapenoviipalesäilykkeitä vedetään takaisin – tuotteesta löydetty lasia
-
16:01
Rallin maailmanmestaruus on ensimmäistä kertaa katkolla – näin se voi ratketa jo viikonloppuna
-
15:45
MTV:n toimittajat huomasivat kiinnostavan yksityiskohdan Janne Puhakan Instagramissa – "Aivan selkeä muutos"
-
15:34
Vasemmistoliitto: Hallitus on historiallisen naisvihamielinen
-
15:28
Poliisi: Puhakan surmaaminen oli Nordmon ajatuksissa ainakin viikon – toi haulikon metsästysmatkalta ja ampui useita laukauksia
-
15:21
Ruotsalaisseura himoitsee suomalaishyökkääjää – turvautui poikkeukselliseen keinoon
-
14:47
Miestä epäillään törkeästä vahingonteosta – tuhosi asunnon remonttikuntoon
-
14:45
Majuri varasti tuhansien eurojen arvosta tietokoneita Puolustusvoimilta
-
14:42
SaiPa hankki vahvistusta hyökkäykseensä
-
14:37
Yllätys: Hjallis Harkimon poika Ilveksen kokoonpanoon
-
14:34
Ensitreffit-Anna vierailee ensimmäistä kertaa Hain luona – asuu perheensä kanssa
-
14:25
Poliisi: Jos sait tämän sähköpostin, vastaa – voit olla yksi sadoista rikoksen uhreista
-
Lataa lisää