Raakel Shapcott ja Nina Heinikoski työskentelevät kätilöinä Espoon Jorvin sairaalassa. He antoivat syyskuussa kasvot vuorotöitä paiskivalle hoitohenkilökunnalle, kun hallitus suunnitteli merkittäviä leikkauksia sunnuntai- ja vuorolisiin.
Hallituksen ilmoitus siitä, että vuorolisien leikkaukset perutaan, tuli yllätyksenä syyskuun lopulla. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi juuri kätilöiden vaikuttaneen leikkauspäätöksen perumiseen.
Syyskuun lopulla Ylen A-studiossa esitetty puheenvuoro ja sen poikima palaute oli Shpacottille todellinen yllätys.
– Olen yllättynyt, miten kauheasti palautetta on tullut. (Televisiolähetys) on poikinut paljon yhteydenottoja yksityisiltä ihmisiltä ja yhteisöjen taholta. Vaikuttavat elimetkin ovat ottaneet yhteyttä, Raakel Shapcott kertoo MTV Uutisille.
Yövuorossa olleet kätilöt käyttivät omat viisi minuuttia julkisuudestaan painavan asian esittämiseen – ja se kannatti.
– Talousvaikuttajilta on tullut viestejä, miten on yritetty selittää asioita kansalle liian vaikeasti. Sitten tulee pari kätilöä ja sanoo asiat niin, että kaikki ymmärtävät.

