Apulaisoikeusasiamieheltä moitteita Kelalle sairauspäiväraha-asioiden ruuhkautumisesta

Apulaisoikeusasiamies (AOA) Pasi Pölösen mukaan Kela laiminlöi osittain velvollisuuksiaan keväällä 2021 liittyen tartuntatautipäiväraha- ja sairauspäiväraha-asioiden käsittelyyn. Pölönen käsitteli joulukuun alussa asiasta tehtyä 20 kantelua.

Saadun selvityksen mukaan sairauspäiväraha-asioiden käsittely oli ruuhkautunut pahoin keväällä 2021, minkä seurauksena käsittelyajat olivat pidentyneet Kelassa tavoitteeksi asetetusta kolmesta viikosta.

Syynä ruuhkautumiseen on ollut ennen kaikkea tartuntatautipäivärahan hakemusmäärien voimakas kasvu koronan vuoksi.

Apulaisoikeusasiamies katsoi Kelan reagoineen tartuntatautipäiväraha-asioiden määrän kasvuun asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä. Kelassa aloitti muun muassa kymmeniä uusia asiantuntijoita, joiden tehtävänä oli käsitellä hakemuksia.

– Tartuntatautipäiväraha-asioiden määrän kasvu oli ollut niin voimakasta, että AOA piti sen aiheuttamaa viivettä sairauspäiväraha-asioiden käsittelyyn pätevänä perusteluna, apulaisoikeusmies kirjoitti.

Käsittelyaika venyi useita viikkoja

Osassa asioista käsittelyaika oli kuitenkin jopa 9–10 viikkoa ja yhdessä tapauksessa yli 14 viikkoa, eikä käsittelyn kestolle ollut esitetty muita syitä kuin hakemuskäsittelyn yleinen ruuhkautuminen. Näissä tilanteissa apulaisoikeusasiamies katsoi Kelan laiminlyöneen velvollisuutensa käsitellä asiat ilman aiheetonta viivytystä.

Apulaisoikeusasiamiehen mukaan Kela ei ollut onnistunut turvaamaan kaikkien asiakkaidensa yhdenvertaista kohtelua. Hän kehotti Kelaa tarkastelemaan toimintaansa näiltä osin, jotta se pystyisi vastaisuudessa välttämään nyt ilmenneitä eroja hakemusten käsittelyajoissa.

 Pölönen ilmaisi lisäksi huolestuneisuutensa siitä, että sairauspäiväraha-asioiden keskimääräinen käsittelyaika oli jälleen joulukuussa noussut jopa 26 päivään. Hän kehotti Kelaa reagoimaan tapahtuneeseen, jotta käsittelyaika laskisi jälleen kohti tavoiteaikaa.

Lue myös:

    Uusimmat