Applen tämän vuoden uusien iPhone-mallien iPhone XR:n, iPhone XS:n ja iPhone XS Maxin kysynnän on jo useampaan otteeseen raportoitu jääneen odotuksista, ja Applen laskeneen näiden tuotteidensa tuotantotilauksia.
Kysynnän jäämisessä odotuksista lienee kyse yhdistelmästä älypuhelinmarkkinan kokonaiskasvun päättymistä, kuluttajaluottamuksessa näkyviä huolia tulevasta talouden kehityksestä Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasodan pyörteissä sekä myös uusien mallien uudistusten pienenemistä vuosi vuodelta. Edullisempien vanhojen iPhone-mallien on raportoitu samalla kelpaavan ostajille odotuksia paremmin.
Nyt Wall Street Journal raportoi, että uusista iPhone-malleista iPhone XR:n hintaa leikataan ainakin Japanissa. Lisäksi viime vuoden huippumalli iPhone X, jonka piti poistua markkinoilta uutuuksien tieltä, onkin nyt palaamassa tuotantoon.
iPhone X:n kerrotaan olevan palaamassa tuotantoon osittain siksi, että se auttaa Applea hyödyntämään OLED-näyttöpaneeleja joista sillä on minimitilausmäärät sisältävä sopimus Samsung Displayn kanssa.
OLED-näyttöpaneeleja käyttävien uuden iPhone XS ja iPhone XS Maxin myynnin jäätyä odotettua heikommaksi, pyrkisi Apple paikkaamaan tilannetta edullisemmalla iPhone X:llä valituilla markkinoilla. iPhone XR:ssä käytetään LCD-näyttöpaneeleja.