Antti Pennanen teki eleen Patrik Laineelle – täräyttää nyt kovat sanat suomalaistähdestä

Leijonien uusi päävalmentaja Antti Pennanen ei ole jutellut vielä Patrik Laineen kanssa.

Pennanen tuntee Laineen kahdeksan vuoden takaa, kun hän valmensi Tesoman tykkiä Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa.

Kaksikon yhteinen taival huipentui hienosti, kun Suomi otti nuorten MM-kotikisoissaan kultaa. Pennanen toimi tuolloin Jukka Jalosen rinnalla apuvalmentajana. Laine sen sijaan oli turnauksen ehdottomia tähtiä, nakuttaen kovaa jälkeä Suomen superketjussa Sebastian Ahon ja Jesse Puljujärven rinnalla.

Laine on ollut tuoreeltaan isojen otsikoiden äärellä. Hän hakeutui vuoden alkuvaiheilla NHL:n ja NHL-pelaajayhdistyksen NHLPA:n hoito-ohjelmaan henkisten vaikeuksien takia. Laine vapautui ohjelmasta heinäkuun lopulla.

Laine jätti kesän alussa siirtopyynnön silloiselle seuralleen Columbus Blue Jacketsille. Hänet kaupattiin lopulta Montreal Canadiensiin, jonka riveissä hän on jo ehtinyt harjoitella.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Leijonien tuore päävalmentaja Antti Pennanen tapasi kesällä useita suomalaisia eturivin NHL-pelaajia. Laineen kohdalla hän teki eleen.

– Kesällä tuntui siltä, että rauhoitetaan tilannetta vähän, Pennanen sanoo MTV Urheilulle.

– Varmasti sitten, kun hän pääsee Montrealissa arkeen kiinni ja alkaa pelaamaan siellä, juttelemme hänenkin kanssa.

Pennanen on erittäin luottavainen siitä, että Laine palaa ryminällä takaisin NHL-kaukaloihin.

– Hän saa Montrealissa ihan varmasti hyvän startin. Uskon, että "Pate" tulee entistä vahvempana takaisin kaukaloihin, Pennanen täräyttää kovia luottamuksen sanoja.

– Jos ja kun näin on, niin hän auttaa varmasti maajoukkuetta myös jatkossa, Pennanen jatkaa.

Pennanen debytoi Leijonien päävalmentajana marraskuun Karjala-turnauksessa. Hänen ensimmäinen kova testinsä tulee vastaan helmikuussa, kun Suomi osallistuu NHL:n järjestämään neljän maan turnaukseen, missä mukana ovat myös Kanada, USA ja Ruotsi.

Lue myös:

    Uusimmat