Antti Kaikkonen onnellisena perheenlisäyksestä: Tätä on odotettu syksystä asti

Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho ovat onnensa kukkuloilla perheenlisäyksestään. 

Kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk) kertoi torstaina Twitter-tilillään, että hän ja hänen puolisonsa Satu Taiveaho saivat joulun alla toisen lapsen. 

Lastenvahtivuorosta tavoitettu Kaikkonen kertoo, että kolmevuotias tyttölapsi saapui heidän perheeseensä joulun alla. 

– Tämä on erittäin iloinen asia meille. Tätä on odotettu jo pitkään. Tyttö tuli meille ennen joulua. Meillä olikin hyvin omanlainen perhejoulu, Kaikkonen kertoo. 

Pariskunnalla on entuudestaan pieni poikalapsi, joka tuli perheeseen lokakuussa 2014. Ajatus toisesta sijaislapsesta kasvoi Kaikkosen mukaan pikkuhiljaa.

– Syksyllä ilmoitimme sosiaaliviranomaisille, että olisimme valmiita ottamaan toisen sijaislapsen ja nyt muutama viikko ennen joulua saimme tiedon, että saisimme tyttären, Kaikkonen sanoo. 

Hänen mukaansa perheen poika ja uusi tyttö ovat tulleet jo hyvin toimeen keskenään.

– Meillä on nyt kaksi taaperoa, toinen on kaksivuotias ja toinen kolmevuotias. Toivottavasti kaikki menee hyvin. Lapset ovat meille hyvin tärkeä asia. 

Mahdollisesta kolmannesta lapsesta Kaikkonen ei vielä osaa sanoa juuta eikä jaata.

– Katsotaan tulevaisuudessa sitten, mutta ihan vähään aikaan kolmas lapsi ei ole meillä suunnitelmissa, Kaikkonen sanoo. 

Lue myös:

    Uusimmat