Aki Linnanahteen perheeseen saapui uusi karvainen tulokas.
Huomenta Suomeakin juontava Aki Linnanahde kertoo Instagramissa, että heidän perheeseen on saapunut uusi tulokas. Linnanahteen mukaan kyseessä on 5-vuotias havannankoira, jonka nimi on Salli.
Linnanahde kuvailee, että koira on sulattanut hänen sydämensä heti alusta asti.
– Meille muutti uusi perheenjäsen!
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
– Tässä hän on, 5-vuotias havannankoira, jonka nimi kääntyi meidän suussamme Salliksi. En ole edes tajunnut, miten paljon olen kaivannut koiraa elämääni. Tämä tyyppi on todellakin päivästä yksi alkaen sulattanut minun sydämeni, Linnanahde kirjoittaa.
Linnanahteen mukaan Salli muutti heille toisesta kodista, jossa se on saanut paljon lämpöä ja hyvän kasvatuksen. Hän kertoo, että myös perheen kaksi aiempaa koiraa ovat tulleet heille täysikasvuisina ja kotia vaihtavina.
Ratkaisu on tuntunut hänen mielestä kaikin puolin hyvältä.
– Tuntuu tärkeältä tarjota hyvä rakastava koti, kun koskaan ei tiedä, jos elämässä tulee vastaan jotakin sellaista, minkä vuoksi koiran pitää löytää uusi perhe.
Perhe ja Salli ovat ehtineet tutustua vajaan viikon ajan ja kaikki on mennyt hienosti. Hän kertoo, että uudet nurkat Turussa ja Helsingissä ovat alkaneet tulla tutuiksi ja rutiinit löytyvät vähitellen.
– Tämä uusi perheenjäsen haluaa selvästi saada paljon rapsutuksia. Lenkeillä tuntuu olevan tärkeää hypätä puistonpenkille tähystämään.

