Annimari Korte koki ahdistavia aikoja uransa suurella hetkellä: kertoo, ettei saanut käyttää lääkitystä – selvitimme, miten urheilijoiden erivapaus lääkeaineisiin toimii

Myöhemmin päivällä Korte kertoi Twitterissä päässeensä pois sairaalasta. Samalla hän avasi syitä dramaattiseen aamuunsa.

Korte on kertonut avoimesti julkisuudessa lukuisista ruoka-aineallergioistaan ja ruokatorven ongelmistaan. Blogissaan hän kertoo allergioiden voivan aiheuttaa kovia kipuja, turvotusta, kuumetta ja ruokatorven umpeutumista. Pahimmassa tapauksessa seuraus voi olla tukehtuminen.

Korte kirjoitti sairaalasta päästyään ruoan juuttuneen ruokatorveensa, minkä vuoksi hänet vietiin ambulanssikyydillä sairaalaan. Sairaalassa annetut lääkkeet helpottivat tilannetta ja Korte jatkoi matkaansa harjoituksiin vielä samana päivänä.

Korte kertoi kärsineensä vastaavasta ongelmasta myös Dohan MM-kisoissa. Kortteen mukaan lääkkeet auttaisivat ongelmaan, mutta ne ovat kilpailuiden yhteydessä kiellettyjä. 

– Ongelma on, että jotkut allergialääkkeet ovat kilpailuissa kielletty 12 h ennen lajia (7 vrk varoaika. Voivat auttaa kestävyyslajeissa). Siksi en esimerkiksi ennen Dohaa voinut ottaa lääkkeitä, jotka olisivat auttaneet jo tunnissa. SUEKin mukaan erivapautta ei voi saada, Korte kirjoitti.

Mutta miksi ihmeessä MM-tason urheilija ei voi käyttää helpottavaa lääkitystä, jos kilpailut menevät pilalle allergisen reaktion vuoksi?

Lisähyötyä ei saa tulla

MTV Urheilu ei tavoittanut Kortetta kommentoimaan tilannettaan. Lääketieteellinen asiantuntija Pekka Rauhala Suomen urheilun eettisestä keskuksesta (SUEK) sen sijaan vastaa puhelimeen.

Rauhala ei kommentoi yksittäisen urheilijan tapausta, mutta kertoo urheilijoiden erivapauskäytännöistä yleisellä tasolla.

Heti alkuun Rauhala painottaa, että SUEK käsittelee vain kansallisen tason urheilijoiden erivapaushakemukset. Kansainvälisen tason urheilijat hakevat erivapautta lääkitykseen kansainväliseltä lajiliitolta. Molempia tahoja ohjaa Maailman antidopingtoimisto Wadan kansainvälinen erivapausstandardi.

Rauhala kertoo, että keskeinen ehto erivapauden saamiseksi on, että lääkehoidolle ei ole sallittua vaihtoehtoa ja sairauden hoito on välttämätöntä. Lääkeaine ei saa myöskään tuoda sairauden hoidon lisäksi muuta lisähyötyä urheilijalle.

– Ne ovat kolme tärkeintä ehtoa. Jos urheilijan terveydentila vaatii kielletyn lääkkeen käyttöä, eikä hoitoon ole sallittua vaihtoehtoa, urheilija ja lääkäri tekevät erivapaushakemuksen.

Erivapaushakemus tehdään, mikäli urheilija kuluu niin sanotun tasomäärittelyn piiriin, eli urheilee riittävän korkealla tasolla.

SUEK kertoo varoajoista

Urheilussa kiellettyjen aineiden luettelossa on aineita, jotka ovat kiellettyjä aina ja aineita, jotka ovat kiellettyjä kilpailuiden yhteydessä.

Jos urheilijan terveydenhoito vaatii kaikkina aikoina kielletyn lääkeaineen käyttöä, pitää erivapautta hakea ennen sen käytön aloittamista. Vain kilpailuissa kielletyn aineen käytön voi aloittaa koska vain, mutta jos mielii kilpailla, pitää hakea erivapautta tai lopettaa lääkitys riittävän aikaisin ennen kilpailua.

Kilpailuissa kiellettyjä aineita varten SUEK on laatinut urheilijoiden käyttöön ohjeistuksen siitä, kuinka pitkä varoaika tarvitaan, että eri lääkeaineiden käytön jälkeen voi osallistua kilpailuihin.

– Me ohjeistamme lääkeaineista, mikä on varoaika, että näytteessä ei varmasti enää ole sellaisia määriä, jotka aiheuttaisivat dopingrikkomuksen, Rauhala sanoo.

– Jos kilpailee aiemmin, pitää urheilijan hakea ja saada erivapaus ennen kuin voi kilpailla. Hätätilanteessa erivapauas voidaan myöntää takautuvasti. Hakemus tulee tuolloin tehdä välittömästi.

Erivapautta ei voi yleensä saada etukäteen siltä varalta, että sairastuisi tai oireet pahenisivat. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi vakava äkillinen allerginen yliherkkyysreaktio. Tällöin kilpailuiden yhteydessä kiellettyjen suun kautta tai laskimoon annettavien glukokortikoidien ja adrenaliini-injektion käytölle voi hakea erivapautta jälkikäteen eli takautuvasti, mikäli urheilija on hoidon jälkeen kykenevä kilpailemaan varoajan sisällä.

Wadan nykyisten ohjeistuksien mukaan vakavan allergisen reaktion hoidossa käytettävälle adrenaliinille voi takautuvan menettelyn lisäksi hakea erivaputta myös etukäteen. Adrenaliinin varoaika on yksi vuorokausi, ja suun kautta otetavan glukokortikoidin seitsemän vuorokautta.

Lääkärin diagnoosi ehtona erivapauteen

Rauhalan mukaan erivapautta myönnettäessä ei juuri ole sijaa tulkinnalle. Jos tilanne on lääkärin diagnoosin mukaan vakava, takautuva erivapaus myönnetään.

– Jos puhutaan anafylaktisesta reaktiosta (äkillisestä yliherkkyysreaktiosta), ja lääkäri toteaa sen, kyllä se on ihan selvä asia. Kun on vaarallinen tilanne, hakemus menee kyllä läpi.

Rauhala painottaa, että hätätilanteessa urheilijaa hoidetaan parhaalla mahdollisella tavalla myös urheilussa kielletyillä lääkeaineilla. Tällaisessa tapauksessa juuri takautuvasti haettava erivapaus tulee kysymykseen.

– Jos on hätätapaus, eli vakava tilanne ja henki uhattuna, tietysti urheilijaa hoidetaan ensiavussa niin kuin kaikkia muitakin ihmisiä.

Eli pitääkö urheilijan olla hengenvaarassa voidakseen käyttää tiettyjä lääkeaineita ja saadakseen sen jälkeen takautuvasti erivapauden?

– Hätätilanne on se raja. Lääkärin pitää se nähdä. Jos esimerkiksi on anafylaktinen reaktio, ilman muuta sitä pitää adrenaliinilla hoitaa.

Järjestelmä on hankala, sen Rauhala myöntää. Etenkin jos lääkehoitoa tarvitaan juuri kilpailuiden alla. Hän kuitenkin muistuttaa, että tavoitteena on kitkeä väärinkäytöksiä urheilusta.

– Kaikki perustuu aina siihen, että emme halua suoda mahdollisuutta, että joku käyttää lääkeaineita väärin. Kaikkia porsaanreikiä pyritään tukkimaan sen suhteen, että ei ole mahdollista käyttää niitä niin, että ottaa silloin kuin lystää.

Yleensä hakemukset hyväksytään

Rauhala arvioi, että SUEK käsittelee vuosittain noin 150 erivapaushakemusta. Neljä ryhmää muodostavat ainakin 80 prosenttia hakemuksista.

Yleisimmät lääkeaineet, joiden käyttöön urheilijat hakevat erivapauksia ovat glukokortikoidit tabletteina ja astmaatikkojen käyttämät kielletyt beeta-2-agonistit inhalaationa, diabeteksen hoitoon käytettävä insuliini ja ADHD:n hoidossa käytettävät stimulantit, esimerkiksi metyylifenidaatti. Rauhala sanoo, että normaalisti hakemukset hyväksytään.

– Kun hakemukset tehdään hyvin ja ne täyttävät Wadan kriteerit, erivapaus myönnetään. Suurin ongelma on, että tarvittavat liitteet kuten sairauskertomukset puuttuvat. Joskus on kyse siitä, että erivapautta ei voida myöntää etukäteen, jolloin se on enemmän kiinni Kansainvälisen erivapausstandardin kriteereistä.

Rauhala myöntää, että joskus voi olla hankalaa määrittää, saako urheilija terveyttään hoitaessaan myös kilpailullista etua lääkeaineen käytöstä.

– Siitä voidaan aina vääntää kättä, tuleeko hyötyä vai ei. Lääkeaineissa on kuitenkin aina sellainen asia kuin annos. Jos kyseessä on pieni annos, sillä voi olla vain terveysvaikutuksia. Suorituskyvyn parantaminen vaatii useiden lääkeaineiden kohdalla paljon isompia annoksia.

Esimerkkinä annoskoon merkityksestä Rauhala mainitsee glukokortikoidit, jotka ovat astman hoidossa inhalaationa käytettynä sallittuja, mutta tablettimuodossa vaativat erivapauden.

Lääkeaineista saatavaa hyötyä myös tarkkaillaan. Esimerkiksi testosteronia erivapaudella käyttävää urheilijaa käytetään testeissä, joilla varmistetaan, että pitoisuudet pysyvät tietyllä tasolla. Jotkin lääkeaineet ovat kuitenkin selkeästi kiellettyjä eikä niiden käyttöön myönnetä edes erivapautta.

– Ammunnassa kansainvälinen lajiliitto ei hyväksy beetasalpaajien käyttöä edes erivapauksilla. Siellä katsotaan, että siitä tulisi niin merkittävä hyöty.