Annimari Korte ei juossutkaan SM-finaalissa – paljastaa nyt syyn

Annimari Korte juoksi alkueränsä voittoon, mutta jätti osallistumatta naisten 100 metrin aitojen loppukilpailuun Kalevan kisoissa. Korte avasi ratkaisunsa taustat Instagram-tilillään.

Alkuerässä ajan 13,29 juossut Korte puuttui viivalta, kun Suomen kärkinaiset ratkaisivat SM-kullan kohtalon Lahden Kalevan kisoissa.

Korte kertoi Instagramin Tarinat-osiossa, että päätöksen vetäytymisestä teki fysioterapeutti. 

– Ei hätää täällä, annettiin fyssarin tehdä päätös finaalista, kun vasta kolme viikkoa revähdyksestä ja jalka ei ihan 100% hyvältä alkuerässä tuntunut, niin olisi ollut suurempi riski kuin hyöty kisata, niin päätös oli ei. 

Korte painotti lisäksi, että päätavoitteet ovat vasta edessä.

– Ensi vuoden olympialaiset ja EM-kisat on mun päätavoite, Kalevan kisoissa ja MM-kisoissa oon jo saavuttanut kaiken saavutettavan, joten niiden takia ei nyt riskiä kannattanut ottaa.

Kalevan kisoissa Reetta Hurske otti SM-kultaa ajalla 12,85. Lotta Harala oli toinen (12,94) ja Nooralotta Neziri kolmas (13,19).

Lue myös:

    Uusimmat