Annika Saarikko ei tavoittele valtiovarainministerin salkkua, haluaa palata tiede- ja kulttuuriministeriksi – kanta puheenjohtajuusehdokkuuteen ei ole toistaiseksi muuttunut

Keskustan Annika Saarikko kertoo Facebookissa, että hän haluaa palata perhevapaan jälkeen tiede- ja kulttuuriministerin tehtävään. Näin ollen Saarikko ei tavoittele valtiovarainministerin salkkua.

Saarikko ottaa myös kantaa puolueen puheenjohtajuusehdokkuuteen. Hän kertoo ilmoittaneensa keväällä 2019, ettei tavoittele keskustan puheenjohtajan tehtävää ja toistaneensa kantansa sen jälkeen usein.

Nyt hän on kuitenkin palannut asian äärelle uudelleen ja kertoo painetta ja luottamusta olleen ilmoilla. Saarikon mukaan hänen aiempi kantansa puolueen puheenjohtajuusehdokkuuteen ei ole toistaiseksi muuttunut.

Lue myös:

    Uusimmat