Anneli Aueria epäillään myös eläinsuojelurikoksesta

Poliisi epäilee Anneli Aueria seksuaalirikosten lisäksi nyt myös eläinsuojelurikoksesta. MTV3 Uutisten tietojen mukaan Satakunnan poliisi on käynnistänyt asiassa esitutkinnan.

Poliisi vahvistaa asian MTV3 Uutisille.

- Kyllä häntä epäillään. En voi tarkemmin lausua tästä. Siinä asiassa meillä on vielä tutkintaa käynnissä, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Erik Salonsaari kommentoi.

Epäillyn eläinsuojelurikoksen tekoaikaakaan poliisi ei paljasta. Juttu saatetaan syyteharkintaan samaan aikaan kuin epäillyt seksuaalirikokset.

Auer on kertonut Apu-lehden haastattelussa syyskuussa, että lasten mukaan perheen kodissa kidutettiin ja tapettiin eläimiä, muun muassa kissoja.

Auer ainoa epäilty eläinsuojelurikoksissa

Edelleen esitutkinnassa olevassa kokonaisuudessa Aueria epäillään muun muassa törkeästä raiskauksesta ja avunannosta törkeään raiskaukseen. Seksuaali- ja väkivaltarikosten osalta jutun tutkinta on loppusuoralla. Auer on kiistänyt syyllisyytensä.

Auerin rikoskumppaniksi epäiltyä keski-ikäistä helsinkiläismiestä ei epäillä eläinsuojelurikoksesta.

Syytteen noston määräaika jutussa on 15. helmikuuta, eli kolmen viikon kuluttua. Varsinais-Suomen käräjäoikeus valmistautuu käsittelemään juttua karkauspäivänä 29. helmikuuta, mikäli syyte nostetaan.

Jutun käsittely järjestettäneen suljetuin ovin.

Lue myös:

    Uusimmat