Anne Kyllönen ja Joni Mäki juhlivat voittoa – suomalaishiihtäjät valmiina maailmancupiin

Kainuun Hiihtoseuran Anne Kyllönen ja Pohti SkiTeamin Joni Mäki olivat nopeimmat, kun maastohiihdon Suomen cup käynnistyi lauantaina Sotkamon Vuokatissa. Mäki oli hyvässä vauhdissa läpi päivän ja voitti finaalin ennen Skiteam 105:n Lauri Vuorista ja Jämin Jänteen Ristomatti Hakolaa.

Vuokatissa kisattiin vapaalla hiihtotavalla. Mäki peittosi Vuorisen 1,67 sekunnin erolla puolentoista kilometrin kierroksella.

– Tuntui yllättävän helpolle ja näytti kulkevan. Olen tyytyväinen, kun pystyin pitämään vauhtia jokaisessa erässä, Mäki kertasi Ylen televisiohaastattelussa.

Mäki säväytti jo viime kaudella maailmancupissa ja SM-hiihdoissa. Vuokatissa läpi päivän säilynyt vauhti tuo luottoa siihen, että kulku riittää myös kansainvälisillä lumilla.

– Etenkin kesä oli todella hyvä. Syksy on mennyt vaihtelevasti, mutta ilmeisen hyvin tämän päivän perusteella, Mäki kertasi harjoituskauttaan.

"Välierä oli päivän paras veto"

Naisten kilpailussa Kyllönen tyytyi läpi päivän veturin rooliin. Hän hallitsi jokaista lähtöään ja lähti vetämään letkaa pelkäämättä katkeamista.

– Maailmancupissakin pitää jaksaa alusta loppuun, Kyllönen mainitsi.

Kyllönen voitti finaalissa Vantaan Hiihtoseuran Jasmi Joensuun 0,7 sekunnilla. Kainuun Hiihtoseuran Anni Alakoski oli kolmas.

– Aika-ajossa (karsinta) olin aika väsynyt, mutta välierä oli päivän paras veto, Kyllönen ruoti Ylen televisiohaastattelussa.

Maastohiihdon maailmancup käynnistyy marraskuun lopussa Rukalla, joten Suomen cupin kilpailut kuuluvat kovaan valmistautumisjaksoon.

Suomen kärkikaartista Iivo Niskanen, Krista Pärmäkoski ja Kerttu Niskanen jättivät Vuokatin kilpailun väliin. Sunnuntaina vaaramaisemissa kilpaillaan viestit.

Lue myös:

    Uusimmat