Angelina Jolie koki karvaasti miten raskasta työelämä ja sen paineet saattavat olla.
Elokuvaohjaajan pallille siirtynyt Angelina Jolie on saanut huomata, että uuden vastuun kantaminen ei ole helppoa. 36-vuotias näyttelijä paljastaa Marie Claire -lehden haastattelussa, että paine sai hänet murtumaan ennen In the Land of Blood and Honey -elokuvan kuvausten aloittamista. Onneksi kumppani Brad Pitt, 48, oli paikalla auttamassa.
– Sain täydellisen hermoromahduksen suihkussa ja Brad löysi minut sieltä itkemästä. Tunsin itseni niin pieneksi kaiken sen vastuun alla ja ajattelin, etten pysty hallitsemaan sitä, Jolie paljastaa.
Näyttelijän töitä tekevä, kuuden lapsen äitinä ahkeroiva ja YK:n hyväntahdonlähettiläänä toimiva Jolie ei alunperin suunnitellut etsivänsä lisää haasteita työelämässä.
– En suunnitellut ryhtyväni ohjaajaksi. Halusin vain kertoa tämän tarinan.
Bosnian sodasta kertova In the Land of Blod and Honey -elokuva, joka on saanut Golden Globe -ehdokkuuden, on Jolielle erittäin tärkeä.
– En sodan aikana tiennyt siitä paljon mitään, kuten ei moni muukaan amerikkalaisnuori. Olin 17-vuotias, enkä erityisen kiinnostunut mistään. Olin myös itsetuhoinen, enkä olisi kuvitellut että minusta koskaan voisi tulla roolimallia, Oscar-palkinnon voittanut näyttelijätär kertoo.
Nyt Jolie ymmärtää miten tärkeää on opettaa hyviä arvoja lapsilleen. Hän kertoo opettavansa perheelleen myötätuntoa ja kunnioitusta.
– Haluan lasteni olevan tietoisia mitä maailmassa tapahtuu ja kunnioittavan kaikenlaisia ihmisiä ympäri maailmaa.
Angelina Jolie: Minä en saarnaa lapsilleni!
Angelina Jolie: Olen Bradille paha tyttö
Mitä ihmettä? Brad Pitt turvautui gaalassa kävelykeppiin!
MTV3 Helmi
Kuvat: Splash
Lähde. The Daily Mail