Uusi tutkimus paljastaa, että hämähäkkifobiasta voi parantua vain yhden terapiaistunnon avulla. Tutkimukseen osallistuneet henkilöt pystyivät jopa pitämään tarantellahämähäkkiä käsissään vain muutaman tunnin hoidon jälkeen.
Amerikkalaisen Northwesternin yliopiston tutkijoiden mukaan vain yksi terapiaistunto voi riittää hämähäkkipelon lievittämiseen. Tutkimukseen osallistuneet hämähäkkifobiasta kärsineet henkilöt pystyivät pitämään tarantellahämähäkkiä käsissään vain yhden terapiaistunnon jälkeen.
– Hoitoon tulleet ihmiset kärsivät niin pahasta hämähäkkipelosta, ettei osa voinut kävellä ruoholla alkuunkaan. Toiset taas lukittautuivat jopa päiviksi koteihinsa hämähäkkien pelossa, tutkija Katherina Hauner Northwesternin yliopistosta kertoo.
Muutaman tunnin hoidon jälkeen potilaat pystyivät kuitenkin kävelemään suoraan hämähäkkien pesälle ja koskettamaan tai pitämään tarantellaa käsissään. Vaikutus oli sama myös puolen vuoden jälkeen.
Faktojen ymmärtäminen riittää
Syy uuteen pelottomampaan suhtautumiseen oli terapian aikaansaamissa aivomuutoksissa. Kun tutkijat ottivat potilailta aivokuvaa ennen terapiaa, he pystyivät huomaamaan selvää aktiivisuutta aivojen niissä kohdissa, joissa pelon tunne muodostuu.
Terapiaistuntojen aikana potilaille kerrottiin faktoja tarantelloista ja niiden vaarattomuudesta. Terapeutit korostivat, että hämähäkit yrittävät vain pysytellä piilossa eivätkä osaa hypätä pois terraariosta.
Hoidon aikana potilaita rohkaistiin myös lähestymään hämähäkkejä. Tämä tuottikin tulosta, sillä istunnon lopuksi potilaat pystyivät ensin koskettamaan hämähäkkien terraariota, ja hetken päästä myös itse hämähäkkiä.
Tässä vaiheessa potilaille tehtiin uusi aivokuva, josta voitiin huomata, että pelkoa tuottavien aivo-osien toiminta oli selvästi hidastunut.
Yleinen ongelma eri fobioista kärsivien keskuudessa onkin se, etteivät potilaat uskalla kohdata pelkäämäänsä asiaa ehkä koskaan. Näin ollen ihmiset eivät myöskään saa näyttöä siitä, että pelko on aiheeton.
Tutkimukseen osallistui 12 hämähäkkifobiasta kärsivää henkilöä, ja sen tulokset julkaistiin Proceedings of The National Academy of Sciences –lehdessä.
Lähde: Huffington Post
(MTV3)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää