Amerikkalaisisä vei 2- ja 5-vuotiaansa puistoon, koronasta huolestunut kansalainen soitti poliisin – isä ihmettelee: "Täällä ei kirjaimellisesti ole ketään"
Josh oli tyhjässä puistossa lastensa kanssa, kun joku soitti poliisille heidän vuokseen.
Josh Duvallin ulkoilu kahden lapsen kanssa päättyi ikävästi, kun joku soitti poliisit nähtyään perheen puistossa. Amerikkalainen Josh oli vienyt 2- ja 5-vuotiaat lapsensa kotinsa läheiseen puistoon ulkoilemaan, mistä alueen toinen asukas oli huolestunut, kertoo NJ.com.
Asukas soitti poliisille
Joshin mukaan noin puolen tunnin leikkimisen jälkeen puiston vieressä asuva henkilö alkoi huutaa perheelle. Asukkaan mukaan ihmiset "sairastuisivat" ja siksi puistosta pitäisi poistua. Vähän myöhemmin paikalle ilmaantui poliisi.
Paikalliset puistot olivat aiemmin koronaviruksen vuoksi suljettuina, mutta ne oli tapahtuma-aikaan avattu uudelleen.
– Tämä on hullua. Tämä on Cherry Hill New Jerseyssä, ja ihmiset soittavat poliisia, koska isä ja kaksi lasta haluavat leikkiä ulkona, Josh ihmetteli Facebookissa.
– Kuka sairastuu? Ei täällä ole ketään, mies kertoi puistoa kuvatessaan.
Joshia ei syytetty mistään, ja miehen mukaan poliisi oli mukava. Tilanteesta selvittiin juttelemalla.
"Mielestäni maalaisjärki sanoo, että pysy pois ihmisten läheltä"
Haastattelussa Josh kertoi pitävänsä tilannetta "hulluna", sillä hän voisi tyhjässä puistossa istumisen sijaan vierailla esimerkiksi suositulla rannalla, joka on avattu kansalaisia varten, tai vaikkapa jonottaa "sadan ihmisen jonossa" päästäkseen ostoksille.
– Mutta se, että olet puistossa yksin, ja täällä ei kirjaimellisesti ole ketään... Tämä on hulluutta, mies kuvaili kokemaansa.
Josh kertoi kahden läheisensä sairastuneen koronavirukseen. Hän ei kanna kaunaa ihmiselle, joka soitti virkavallan paikalle.
– Mielestäni maalaisjärki sanoo, että pysy pois ihmisten läheltä, vie lapsesi ulos, pitäkää hauskaa, nauttikaa raittiista ilmasta. Ketään ei ole missään. Kyllä, tilanne on vakava, mutta se, että soitat poliisin naapurisi takia ja lukitset kaikki asuntoihinsa, ei todellakaan ole mikään ratkaisu, Josh sanoo.
Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
"Jos kannatat ikuisesti jatkuvaa karanteenia..."
Josh kertoi Facebookissa saaneensa palautetta tapauksesta ja kertoikin uskovansa, että ihmiset näkevät tarinassa sen, mitä haluavat nähdä.
– Jos kannatat ikuisesti jatkuvaa karanteenia, näet "sääntöjen rikkojan", joka riskeeraa ihmisiä. Jos uskot, että voimme avata yhteiskunnan ja ihmiset voivat itse säännellä itseään, näet isän, joka joutui ongelmiin leikittyään lastensa kanssa.
Josh itse uskoo, että moni kommentoija on "kadottanut logiikkansa".
– Ette osaa sanoa, miksi on ok seistä muiden vieressä jonossa tai antaa rahaa kassalle, mutta ei ole ok olla yksin puistossa, mies napauttaa.
Lähteet: Facebook.com/JoshDuvallNJ, NJ.com
Uusimmat
-
20:58
Maajussi-Sami teki valintansa farmiviikolle: "Tämä oli kaiken kaikkiaan hieno kokemus"
-
20:56
Vera antoi pakit maajussi-Kallelle, koska ei tuntenut kipinää – Töllötuomarit: "Olisiko liekkiä kannattanut odottaa?"
-
20:55
Toyotan karkea virhe pakotti Kalle Rovanperän köröttelemään – Ott Tänak irvaili suurtallille: "Ei toiminut"
-
20:55
Maajussi-Kallen morsianehdokas jätti leikin kesken! – Vera kertoo nyt, miksi teki ratkaisunsa
-
20:45
Maajussi-Ville joutuu historiallisen vaikean paikan eteen – Vappu Pimiäkin hämmästelee: "En ole koskaan tämän ohjelman historiassa nähnyt"
-
20:42
Hämeenlinnassa kerrostalon katolla tulipalo –alueella vaaratiedote
-
20:41
Veikkausliigan ensimmäinen nousija varmistui – 90 vuoden odotus päätökseen
-
20:31
Tällainen on Suomeen rantautunut pahamaineinen katujengi Dödspatrullen – "On menty uudelle tasolle"
-
20:18
SM-liigan maalikuningas löysi työpaikan
-
20:12
Omat sääntönsä unohtanut liikunnanohjaaja jäi kiipeliin kesken penkkipunnerruksen – "Seuraukset olisivat voineet olla hirvittävät"
-
20:11
Korvakipu riivasi naista viikkojen ajan – syyksi paljastui arvokas yllätys
-
20:00
Salkkarit-hahmo on joutua onnettomuuteen
-
19:36
Iso nytkähdys F1-kulisseissa – sarjaan tulossa uusi talli
-
19:04
"Todistamme Krimin taistelun alkua" – ex-brittiministeriltä kova ennustus Ukrainasta
-
19:03
Helena Ahti-Hallberg säteilee poikkeuksellisessa lookissa: "Ihan kummallista, kun yhtäkkiä oli pitkä ponnari"
-
19:01
Eläkeläispari on viettänyt lähes 500 päivää merellä: 51 perättäistä risteilyä tulivat halvemmaksi kuin vanhainkoti
-
18:58
Kultaleijona ilman sopimusta – pamahti yllättävän joukkueen harjoituksiin: "Homma pyörii hyvin"
-
18:58
Manchester Cityn suuri legenda kuoli syöpään
-
18:55
Ulkoministeri Elina Valtonen Kiovassa: Ukrainan EU-jäsenyydestä olisi hyötyä myös Nato-prosessissa
-
18:53
Zelenskyi keskusteli von der Leyenin kanssa vaihtoehtoisista viljakäytävistä – MTV seuraa sotaa
-
Lataa lisää