Amazonin kuivuusaallon erikoinen seuraus: Muinaisia ihmiskasvoja alkoi tulla näkyviin joesta

Amazonin aluetta on paikoin vaivannut poikkeuksellinen kuivuusaalto. Kuivuus on johtanut samalla myös jokien pintojen huomattavaan laskuun.

Negro-joen pinnan mitattiin viime viikolla olevan alimmillaan peräti 121 vuoteen.

Science Alert uutisoi, että veden lasku on paljastanut normaalisti upoksissa olevia kivimuodostelmia, joihin on kaiverrettu ihmishahmoja ja kasvoja. Kaiverrukset saattavat olla jopa 2000 vuotta vanhoja.

Kaiverrukset ovat ihastuttaneet ihmisiä, mutta herättäneet samalla huolta siitä, virtaako joki enää paikalla 50-100 vuoden päästä.

Kaiverrukset sijaitsevat Praia das Lajesin alueella. Ne havaittiin ensimmäistä kertaa vuonna 2010, jolloin oli myös kuiva kausi. Historioitsija Beatriz Carneiron mukaan kaiverrukset olisivat paremmin suojassa veden alla.

Lue myös:

    Uusimmat