Altian toimitusjohtaja saa potkut

Alkoholiyhtiö Altian toimitusjohtaja Antti Pankakoski saa potkut. Hän jättää tehtävänsä jo tänään.

Pankakosken ei tarvitse lähteä tyhjin käsin. Hän saa irtisanomisestaan 18 kuukauden palkan, joka on viime vuoden kiinteän peruspalkan mukaan laskettuna liki puoli miljoonaa euroa. 

Hallituksen puheenjohtaja Matti Tikkakoski sanoo yhtiön tiedotteessa, että tuloskehitys on ollut parin viime vuoden aikana epätyydyttävää.  

- Altia on viime aikoina jäänyt selvästi taloudellisista tavoitteistaan ja menettänyt markkinaosuuttaan. Yhtiö tarvitsee uudenlaista johtajuutta, jolla tavoitteet voidaan saavuttaa haastavassa markkinatilanteessa ja toimintaympäristössä, Tikkakoski sanoo. 

Altia aloittaa uuden toimitusjohtajan haun heti. Johtoryhmän jäsen Hannu Tuominen vastaa toimitusjohtajan tehtävistä, kunnes uusi johtaja aloittaa työnsä. 

Pankakoski johti yhtiöitä vuodesta 2007. 

Altian liikevaihto on noin 500 miljoonaa euroa, ja se työllistää toistatuhatta ihmistä.  

Lue myös:

    Uusimmat