Pyhimys muistelee MTV Uutisille Alexi Laihon kanssa tehtyä yhteistyötä.
Pyhimyksen kanssa tehty Fuck the world -kappale on Alexi Laihon toistaiseksi viimeisin julkaistu levytys ennen hänen kuolemaansa. Manageri Jouni Markkanen vahvistaa asian MTV Uutisille.
Laiho kuoli 41-vuotiaana kotonaan Helsingissä viime viikolla. Kuolinuutinen tavoitti mediat maanantaina 4. tammikuuta.
LUE LISÄÄ: Children of Bodom -kitaristi Alexi Laiho on kuollut 41-vuotiaana
Kappale ilmestyi vuoden 2020 tammikuussa, sitä tehtiin syksyllä 2019. Laiholla on kappaleessa kitarasoolo. Pyhimys, oikealta nimeltään Mikko Kuoppala kertoo MTV Uutisille, että tutustui Laihoon kyseisen yhteistyön kautta.
– Oli kunnia päästä tekemään yhteisbiisi hänen kanssaan, Kuoppala kertoo nyt MTV Uutisille.
– Tuli fiilis, että hän on iloisen ja vapautuneen oloinen. Mulla jäi hänestä todella hyvä maku niin ihmisenä kuin taiteilijana.
Vuoden 2019 syksyllä uutisoitiin Children of Bodom -yhtyeen jäsenten jatkavan eri suuntiin.
