Älä säästä aurinkosuojaa vain kesään, ota se jokapäiväiseen käyttöön
Kevätaurinko näyttäytyy nyt yhä useammin, mutta milloin aurinkosuojakertoimia sisältävä kasvovoide pitäisi ottaa käyttöön?
Kasvot tulisi suojata auringolta ympäri vuoden. Talvella kasvot eivät pääse palamaan, mutta muut vaikutukset tekevät tuhojaan. Aurinkosuojakertoimia sisältävää kasvovoidetta tulisi käyttää joka päivä ympäri vuoden. Auringonsäteet vaikuttavat nimittäin ihoon myös talvella ja pilvisellä säällä.
– Ihmisillä on luulo, että aurinko vaikuttaa ihoon vain kesällä ja ainoa vaikutus on palaminen. Suurin osa ihoon tulevista vaikutuksista tulee kuitenkin UVA-säteistä joita on ympäri vuoden, kertoo kosmetologi Nina Pajuniva.
Iho ei pala talvella, mutta vanhenee kyllä auringon vaikutuksesta. Auringon UVA-säteet vaikuttavat ihoon pigmenttimuutoksina ja ennenaikaisena vanhentumisena.
Pajuniva kertoo, että suurimmassa osassa päivävoiteista on jo aurinkosuoja. Yleensä kertoimia on 10-20, parasta olisi, että kertoimia olisi ympäri vuoden vähintään 15.
– Helpointa on, että suojakerroin tulisi suoraan kosteusvoiteessa. Voiteessa on aurinkosuoja lisäksi myös muut kasvovoiteen hoitavat ainesosat, Pajuniva toteaa.
Kesällä kun suuntaat aurinkoa ottamaan, lisää kasvoille enemmän suojakertoimia. Vartalolle tarkoitettua aurinkorasvaa ei kannata kuitenkaan kasvoille levittää, se on liian tuhtia ja tukkii ihohuokoset. Suosi hiekkarannalla kasvojen omia aurinkorasvoja, ne ovat hellempiä.
Lue myös:
Cyrila Cibulka cyrila.cibulka(at)mtv.fi @CyrilaCibulka
Uusimmat
-
23:49
Wagner-pomo Prigozhin raivoaa Venäjän puolustusministeriölle Moskovan väitetyistä drone-iskuista – MTV seuraa sotaa
-
23:04
Ihminen löytyi kuolleena järvestä Nurmeksessa
-
22:59
Nämä kesätyöntekijät työskentelevät ruokapalkalla – Salmensuun tilan lehmät toimivat maisema-apulaisina
-
22:48
Putin: Ukraina yrittää pelotella venäläisiä lennokki-iskuilla – "Presidentin työpäivä alkoi aikaisin"
-
22:22
Venäjä sulkee Suomen toimipisteet Murmanskissa ja Petroskoissa – suurlähettiläs kutsuttiin puhutteluun
-
22:06
Amazon-verkkokaupan perustaja Jeff Bezos ja Lauren Sánchez juhlivat kihlaustaan huippukalliilla viinillä
-
22:01
Jan Vapaavuori ottaa kantaa venäläisten olympiajatkoon: "Ehdot niin tiukat ettei Venäjä halua itsekään osallistua"
-
21:59
Z-symbolit vilahtelevat Kosovossa: Venäjä seuraa tyytyväisenä tapahtumia, jotka voivat näyttäytyä EU:n epäonnistumisena
-
21:26
Humalaisen isän pahoinpitelemät 7- ja 9-vuotiaat pakenivat rappuun ja soittivat hätänumeroon – isän mukaan koko juttu oli huuhaata ja poliisit rasisteja
-
21:16
F1-asiantuntijialta tyly viesti Monacossa flopanneelle Sergio Perezille – vertasi omaan kokemukseensa Mika Häkkisen kanssa
-
21:02
Johnny Deppin nilkka murtui – joutuu siirtämään musiikkikokoonpanonsa kolmea kiertuepäivää
-
20:58
Emil Ruusuvuori venyi trillerin voittoon Ranskan avoimissa!
-
20:57
Yhdysvaltain ulkoministeri Blinken: "Uskon Ruotsin olevan Naton jäsen lähiviikkoina"
-
20:21
Ruoka, asuntolaina, auto vaihtoon – näillä keinoilla Johannan kahdeksanhenkinen perhe säästi menoistaan hintojen noustua
-
20:17
Ruotsalaisen Wilman ohje ei mennyt perille – tatuoija kämmäsi nolosti
-
20:05
Daniil Medvedevin karu putki jatkuu Ranskan avoimissa – karsija kyykytti venäläispelaajaa
-
20:05
Suomalaislahjakkuus tähyää vielä yhtä mestaruutta nuorten arvokisoista
-
20:00
Salkkarit-hahmo raivostuu kumppanilleen: "Saisinko edes joskus päättää itse"
-
19:47
Satakunnan Kansa: Kuusikymppistä lääkäriä epäillään lapsikaappauksesta
-
19:40
Jarmo Kekäläisellä yksi vaihtoehto vähemmän – lähde: Juuse Saroksen NHL-seura vaihtaa päävalmentajaa
-
Lataa lisää