Kilpakävelijä Aku Partanen innostui vastoinkäymisistä huolimatta huippuvetoon Espoon Kalevan kisojen toisen kilpailupäivän aluksi. Partanen aloitti lauantaina 10 000:n kilpailun maltillisesti, mutta intoutui lopulta hätyyttelemään lähes seitsemän vuoden ikään ehtinyttä Suomen ennätystään.
Lappeenrannan Urheilu-Miehiä edustava Partanen käveli uransa kuudenteen Kalevan kisojen mestaruuteen ajalla 38,51,00. Suomen ennätys pelastui vajaan seitsemän sekunnin turvin.
Partanen kärsi keväällä reisivammasta, joten hyvä tulos rauhoitti mieltä mukavasti.
– Itsevarmuus oli vähän hakusessa ennen kisaa, Partanen tunnusti.
– Treenin perusteella odotin kuitenkin ihan hyvää aikaa.
Lue myös: Loistoajan tykittänyt Nooralotta Neziri kävi syvällä: "Ajattelin, että nolaan itseni"
Partanen selvitti kilpailussa näkymiään syyskuussa Tokiossa järjestettäviin MM-kisoihin. Tilanne osoittautui varsin valoisaksi.
– Harjoittelu on mennyt oikeaan suuntaan. Tätä vaan ja terveenä. Kyllä tässä vielä Tokioon ehtii, Partanen laskeskeli.
Partanen on kantanut viime kuukaudet myös urheilun ulkopuolista taakkaa.
– Isä menehtyi loppusyksystä. Talvella oli aika vaikeaa, mutta vointi on ollut nyt parempi. Urheilu alkaa pikku hiljaa sujua paremmin.
Väsy murensi Jokisen tekniikan
Jerry Jokinen otti hopean Turun Urheiluliitolle ja Joni Hava pronssin Espoon Tapioille. Jokinen pyrki alussa Partasen vauhtiin, mutta keskittyi lopulta varmistelemaan kakkossijaa.
– Tekniikka alkoi huonontua. Piti vaan sinnitellä, Jokinen tiivisti kävelynsä.
Jokisen loppuaika oli 40.45,49 ja Havan 41.28,37.
Enni Nurmi käveli kotivoiton järjestävälle seuralle Espoon Tapioille naisten 10 000 metrillä. Mestaruus on Nurmelle neljäs Kalevan kisoissa.
– Hieno juttu. Olen asunut ja käynyt päiväkodin tässä lähellä. Asun kilometrin päässä ja käyn päivittäin täällä treenaamassa, Nurmi alleviivasi Espoon kisojen mestaruuden erityistä merkitystä.
Lapuan Virkiän Anniina Kivimäki oli kilpailussa toinen ja Laitilan Jyskeen Venla Laiho kolmas.