Ajoneuvos: Iso Healey on suurta hupia

Keskikesällä autokuume nousee huippuunsa. Mitä rationaalisemman huoltoleasinglaatikon sisältä maailmaa katselee, sitä räikeämmin silmiin tarttuvat modernit avoautot, retroväriset käyttöklassikot ja täysveriset urheiluautot.

Suomessa on väkilukuun suhteutettuna poikkeukselisen hieno kattaus erikoisautoja ja tämän huomaa helposti päivystämällä vaikkapa Esplanadin varrella aurinkoisena päivänä. Oikein ajoitetun kahden tunnin aikana saattaa bongata enemmän Ferrareja kuin Roomassa viikon aikana.

Tähän on toki syynsä. Vaikka muuta väitetään, Suomen liikenneympäristö on otollinen vanhempien ja epäkäytännöllisempienkin autojen ulkoiluttamiseen. Lämpötila ei yleensä nouse neljänkymmenen korville (ei ylikuumentumista), ruuhkat ovat parkkipaikkaliikehdintää Etelä-Euroopaan verrattuna (ei ylikuumentumista), pysäköinti helppoa, rampit loivia ja liikenneinfra muutenkin anteeksiantava. Jokainen, joka on koittanut ajaa Lamborghinia pienen italialaiskaupunkin iltapäiväruuhkassa tietää, mitä tarkoitan.

Nämä hyvät puolet nostivat päätään, kun pääsin ulkoiluttamaan poikkeuksellisen pirteää avoautoa Suomen Turussa heinäkuun alkupuolella. Päivä oli aurinkoinen, lämpötila kahdenkymmenen asteen korvilla ja vanhan pääkaupungin kaduilla kaikui Austin-Healey 3000 MK II:n kireä pakonuotti.

Austin ”Iso” Healey on klassinen brittisportti, jota valmistettiin vuodesta 1959 vuoteen 1967. Se kuuluu ulkoasultaan niihin autoihin, jotka herättävät myönteistä vastakaikua yli sukupolvi- ja sukupuolirajojen. Eikä ihme, klassikkoautojen entisöintiin ja välitykseen erikoistuneen Triangle Motor co:n hangaarista noutamassani Austinissa ei ollut sellaista kulmaa, josta auto ei olisi ollut kuvauksellinen.

Pitkän konepellin alle viikattu voimanlähde on suora kuutonen, iskutilavuus mallimerkinnän mukaan hieman vajaat kolme litraa. Aikalaistestien mukaan se antaa Healylle 124 hevosen voimin noin 185 kilometrin tuntinopeuden.

Luvut edustavat teoriaa, käytäntöä puolestaan se kiukkuinen pärinä, joka karkaa kaksoispakoputkista käynnistyksen hetkellä. Keskikaupungilla päät kääntyvät jo matkan päässä. Kun ryyppy on auki, kiihtyvyys paikalta lähdettäessä meinaa yllättää tottumattoman kuljettajan, samoin jarrujen vaatima poljinvoima.

Auto ei näytä aggressiiviselta, mutta ulkonäkö pettää. Iso Healey on ketterä käsitellä, vastaa hätäisesti kaasuun ja kiihtyy todella ryhdikkäästi pienissä nopeuksissa. Kun vauhti ylittää 100 kilometriä tunnissa, tunnelma vastaa tuulilasitonta kilpavenettä ja keskustelu matkustajan kanssa ei onnistu edes huutamalla.

Iso osa vanhojen brittiavojen viehätystä on, että aurinko, ajoviima ja ympäröivä luonto tulvivat ohjaamoon. Matalan tuulilasin ja kapean matkustamon ansiosta tunne on pikavenemäinen ja kaikki tämä on pilvettömänä päivänä pelkkää valttia.

Samalla mieleen hiipii ajatus siitä, että kehnommalla kelillä vahvuuksista tulee heikkouksia. Onneksi koeajoauton varusteluun kuuluva tonneau-peite hoitaa asiansa, kunhan kuljettaja ei ole tehty sokerista. Se pingottuu matkustamon ja hantin puoleisen istuimen päällä saumattomasti. Jos autoa pysäköitäessä ei mieli ryhtyä katon virittelypuuhiin, voi peitteen taittaa näppärästi suojaamaan myös kojelautaa ja rattia.

Muusta varustelusta mainittakoon kattava mittaristo ja ylivaihde – eikä sitten muuta. Omistajan riesaksi mukaan ei ole lastattu minkäänlaisia sähköherkkuja. Ajoasento sopii kaikille, sillä sen paremmin istuimen, ohjauspyörän kuin poljintenkaan säätömahdollisuuksia ei käytännössä ole. Käytännöllinen, joskin hieman karu ohjaamo, on kaikesta tästä huolimatta, tai juuri sen vuoksi, ergonomialtaan onnistunut.

Austin-Healey on oman aikakautensa brittiläisen autonvalmistuksen parasta antia yhdessä Jaguarin XK-mallien ja E-typen ohella ja erinomainen aurinkoisen kesäpäivän kulkuväline. Ajoneuvos uskoo, että ainoat varteenotettavat kilpailijat näille laitteille keinuvat mahonkikansi kiiltäen veneseuran laiturin kärkipaikoilla.

Koeajettu yksilö: www.trianglemotor.com