Ajattelitko lähettää rohkeita kuvia kumppanillesi? Lue ensin nämä vinkit!

Haluaisitko lähettää kumppanillesi rohkeita otoksia? Mikäs siinä, mutta varmista selustasi ensin näillä vinkeillä!

Seksikkäiden kuvien lähettäminen kumppanille voi tuntua hauskalta idealta, mutta mitä jos eroattekin ja kuva lähtee omille teilleen? Ennen rohkeiden otoksien lähettämistä kannattaakin varmistaa seuraavat seikat.

Älä ota peilikuvia

Oletko ikinä nähnyt julkkisten peilin kautta ottamia nakukuvia, jotka ovatkin päätyneet yleiseen levitykseen? Aivan. Sen lisäksi, että peilin kautta otetut otokset ovat lähes aina kovin kömpelön näköisiä, niistä myös usein selviää poseeraajan henkilöllisyys. Jos viesti siis päätyy vääriin käsiin, kaikki tietävät, että kuvassa esiinnyt sinä. Tästä syystä kannattaa tuhmista kuvista jättää kasvot pois.

Älä ota kuvia suu auki

Jos otat kuvan suu auki, se ennen kaikkea näyttää hölmöltä, mutta kuvaan on silloin myös helppo muokata kuvankäsittelyohjelmalla jotain muutakin. Se taas tarkoittaa, että kuva leviää todennäköisemmin ympäri nettiä.

Älä kuvaa tatuointejasi

Jos sinulla on tunnistettavia tatuointeja, ei ole ehkä hyvä idea sisällyttää niitä kuvaan. Peitä ne käsilläsi tai lakanalla, käytä mielikuvitustasi! Jos kuva lähtee leviämään, tuttusi tunnistavat sinut tatuoinnistasi, vaikka kasvosi olisivatkin piilossa.

Pidä ne tallessa

Kun otat itsestäsi rohkeita kuvia, älä pidä niitä puhelimessasi tai tietokoneellasi niin, että kuka tahansa voi ne sieltä löytää. Ainoastaan salasanalla (hyvällä sellaisella!) varustettu kansio voi olla tarpeeksi hyvä piilopaikka nakukuvillesi.

Käske hänenkin pitää ne tallessa

Jos joku on niin onnekas, että saa sinulta otoksen pyhimmistä paikoistasi, pidä huolta, että hän tallettaa kuvan myös niin varmaan piiloon, ettei kukaan löydä sitä sieltä vahingossakaan. Jos lähetät kuvan hänelle puhelimitse, olisi ehkä parempi, jos hän siirtäisi sen tietokoneelleen (siihen salasanasuojattuun kansioon) ja poistaisi sen kokonaan puhelimestaan. Näin kukaan hänen puhelintaan lainaava ei iske silmiään vahingossa yläosattomaan poseeraukseesi.

Älä lähetä seksikuvia ääliöille

Voi olla vaikea tunnistaa kunnon kavereita ääliöistä, etenkin rakastuneena. Mutta jos mielessäsi käy pieninkin epäilys siitä, että tapaamasi tyyppi saattaisi näyttää kuvan kavereilleen, älä lähetä sitä! Poista kuvat ja siirry rauhallisin ottein pois puhelimesi luota. Kiität itseäsi myöhemmin.

Tunnusta syntisi

Jos kaikesta huolimatta käy niin, että kuvasi lähtee leviämään, älä nosta asiasta meteliä. Toki joissain tapauksissa on mahdollista ottaa asiaan lakiteitse selvyyttä, mutta yleensä kuvasi kerää sitä enemmän huomiota, mitä enemmän kiinnität sitä siihen. Yritä päästä tapahtuneen yli ja muista tärkein: näytät upealta nakuna!


LUE MYÖS:


AVA

Lähde:The Gloss

Kuva: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat