”Äiti, minulla ei ole yhtään kavereita, ei yhtäkään ystävää.” Jos lapsi kertoo olevansa yksinäinen, silloin vanhempien hälytyskellojen tulisi viimeistään soida – ja lujaa.
Lapsi leikkii pihalla yksin, omissa ajatuksissaan, mielikuvitusmaailmassaan. Päällepäin saattaa näyttää siltä, että lapsi viihtyy itsekseen. Mutta onko se koko totuus?
Psykologi, psykoterapeutti Janna Meunierin mukaan vanhempien tehtävänä on auttaa lapsia löytämään kavereita ja luomaan sosiaalisia suhteita muihin lapsiin.
– Etenkin silloin vanhempien rooli on merkittävä, jos lapsi itse sanoo olevansa yksinäinen. Yksinäisyys tuo mukanaan paljon kärsimystä ja sen on todettu olevan merkittävä terveysriski. Se tuo mukanaan fyysistä ja henkistä tuskaa, Meunier muistuttaa.
– Jos lapsi valitsee yksinolon, siinä ei ole mitään vikaa. Monet viihtyvät pitkiäkin aikoja omissa leikeissään. Mutta jos lapsi jää yksin, koska ei löydä kavereita, ongelmasta kannattaa ottaa koppi mahdollisimman varhain, eikä jäädä odottelemaan tilanteen parantumista ajan kanssa.
Meunier muistuttaa, että me olemme sosiaalisia eläimiä: meidän kuuluu olla toisten kanssa.
Lapsena koettu yksinäisyys saattaa jatkua läpi koko elämän, jos siihen ei puututa.
Jokaisella tulisi olla ainakin yksi ystävä, jonka kanssa voi viettää aikaa ja jakaa asioita. Tätä varten tulee oppia sosiaalisia taitoja, jotta kommunikointi toisten kanssa luonnistuu.
Vanhemman rooli on tässä merkittävä. Hän näyttää omalla toiminnallaan lapselle esimerkkiä siitä, miten toisten kanssa toimitaan, ja ohjaa lasta vuorovaikutustilanteissa.
