Mainos

Äiti joi liikaa Anin nuoruudessa: "Yritin sitkeästi mahdottomassa tilanteessa"

Aika ennen vanhempien eroa oli Anille ihanaa. Eron jälkeen äiti kuitenkin alkoi juoda. Kosteaa elämää jatkui vuosia.

Vuonna 2014 Ani Kellomäen lapset olivat saman ikäisiä kuin hän itse silloin, kun tilanne karkasi käsistä.


Ani Kellomäki. Kuva: Riikka Kantinkoski

Nyt 40-vuotias toimittaja-käsikirjoittaja Kellomäki lähestyi tuolloin syntymäpäiväänsä. Samalla lapsuuden kokemukset palasivat mieleen aina uudelleen, varsinkin omien lasten kautta.

– Heidän arkisen olemisensa seuraaminen sai tajuamaan, miten erilaista elämää olin itse viettänyt heidän iässään, Kellomäki muistaa nyt.

– Ihailin lasteni luontevaa tapaa vaikkapa pyytää tarvitsemiaan asioita ja napata huomioni silloin, kun sitä halusivat, kömpiä viereen pötköttelemään ja jutella omia mietteitään, ja sain itseni usein kiinni ajatuksesta, etten koskaan itse uskaltanut olla yhtä näkyvä ja tarvitseva samassa iässä. Samalla, kun olin heidän puolestaan tosi onnellinen, ajatus herätti myös vanhaa surua.

Kellomäki päätti kirjoittaa elämänsä suuren salaisuuden blogiinsa. Se kuului näin: hänen perheessään toinen vanhempi joi liikaa.

"Nolaisinko itseni kertomalla jotakin näin pehmeää ja herkkää"

Varhaislapsuus ja aika ennen vanhempien eroa oli Kellomäen mukaan ihanaa. Eron jälkeen toisen vanhemman elämä kuitenkin lipsahti pullon puolelle. Kosteaa elämää jatkui vuosia.

kosteusvaurio

Loppukesästä 2014 Kellomäki alkoi käydä liikaa juovien vanhempien lapsille tarkoitetussa vertaistukiryhmässä. Aika kokemusten kertomiselle oli kypsä.

– Jännitin, koetaanko aiheesta kirjoittamiseni liian raskaaksi ja synkäksi. Kadottaisiko se blogin lukijat ja nolaisinko itseni kertomalla jotakin näin pehmeää ja herkkää. Samalla, kun toivoin, etten olisi yksin mietteitteni kanssa, en ollut varma, löytyisikö tunteilleni jakajia, Kellomäki kuvaa.

Vastaanotto oli välittömästi valtavan myönteinen. Kommentteja ja viestejä tulvi: kiitoksia, lauseita, joissa hehkutettiin, miten “joku sanoi tämän viimeinkin ääneen” ja “en olekaan ainoa hullu”. Kellomäki oli viesteistä helpottunut, häkeltynyt ja ilahtunutkin.

– Kukaan ei kuollutkaan, vaikka sanoin tämän ääneen! Salaaminen, piilottelu ja unohduksiin painamisen yrittäminen on todella energiaa vievää puuhaa. Kun sitten olinkin sanonut mieltäni vaivaavat asiat ääneen, vapautui huimasti energiaa muihin asioihin, terveempiin juttuihin, Kellomäki sanoo.

– Valtava joukko miehiä ja naisia jakoi tuntemukset ja alkoi kertoa todella avoimesti omia tunnelmiaan ja muistojaan. Tuli selväksi, että hyvin moni äiti ja isä mietti samoja ajatuksia nyt omaa perhettään luotsatessaan: miten asetutaan turvalliseksi, luotettavaksi ja rakastavaksi vanhemmaksi, jos oma kokemus oli niin huono? Yhtäkkiä kirjoituksia jaettiin tuhansissa määrin ja pieni blogi kasvoi kuusinumeroisille lukijanumeroille.

Kommenttien lisääntyessä kasvoi myös Kellomäen halu tietää aiheesta enemmän. Hän keräsi kosteiden kotien kasvattien tarinat kirjaksi.

Sen nimeksi tuli Kosteusvaurioita.

"En muista yhtään onnellista hetkeä. En yhtään turvassa, pelkäämättä nukuttua yötä. En muista lapsuudesta mitään. En mitään mukavaa, yhteistä tekemistä äidin tai isäpuolen kanssa. Edes jouluista tai syntymäpäivistä ei ole mitään käsitystä. Kai se on mielen keino suojella itseä traumalta." Nainen, 26

– Lainaus teoksesta Kosteusvaurioita

Paha olo, jolle ei ole syytä

Liiallisen juomisen keskellä kasvaneita yhdistää moni asia. Ainakin se, että menneisyys mietityttää vielä aikuisuudessakin.

– Eräs kirjan vastaajista oli 74-vuotias, ja vielä hänenkin mieltään jo aikaa sitten kuolleen vanhemman juominen vaivasi kovasti. Moni tuntui olevan itsekin yllättynyt siitä, miten paljon lapsuudenkokemukset vielä aikuisenakin painavat mieltä, Kellomäki kuvaa.

Moni miettii, mihin kaikkeen lapsuuden kokemukset ovat vaikuttaneet. Millaisia valintoja sitä olisi elämässään tehnyt toisin, jollei liikajuomista olisi kotona ollut?

– Paljon ihmiset kertoivat myös sellaisesta, että omaa riittämättömyyden tunnetta on aikuisena yritetty paikata aina uusilla suorituksilla työelämässä tai vaikka urheilemalla. On ollut paha olo, johon ei oikein ole löytynyt selitystä, ja sitä on yritetty purkaa äärimmäisillä pinnistelyillä. Kokemus siitä, ettei koskaan ole itselleen riittävä, on hyvin yleinen. Myös minä tunnistin nämä ajatukset hyvin itsessäni.

Lapsuuskodin liikajuominen ei välttämättä vaikuta elämään. Siinä, missä yksi ei kanna mukanaan minkäänlaista painolastia, toinen kokee vanhemman toiminnan musertavana, kolmas ylisuorittaa elämäänsä ja neljäs ei uskalla edes yrittää.

Kellomäen lapsuus näkyi hänessä pitkään jatkuvana mielistelynä ja hyväksynnän hakemisena.

– Halusin olla kiltein, kivoin ja paras. Etsin loputtomasti todisteita sille, että minuakin on mahdollista rakastaa, että riitän, kelpaan ja olen ok. Se ajoi jatkuvasti tilanteisiin, joissa laitoin toisen edun oman etuni edelle ja väsyin, Kellomäki muistaa.

– Yhtä yhteistä tapaa olla aikuinen kostean lapsuuden jälkeen ei ole, vaan paljon riippuu temperamentista, paikasta sisarusparvessa ja roolista perheessä, sekä siitä, millä tavalla mennyttä on voinut elämässä käsitellä. Iso vaikutus on myös sillä, onko lapsuudessa ollut läsnä joku turvallinen aikuinen, jonka kanssa asioita on voinut jakaa ja joka on ollut tukena.

Joku lopettaa parisuhteen aina liian aikaisin, koska ei luota kehenkään tai halua näyttää omia heikkouksiaan; toisille kostea lapsuus on antanut hyvät stressinhallintakyvyt. Sitä, miten lapsuus vaikuttaa, ei välttämättä voi ensin edes käsittää.

kosteys

Aluksi Kellomäkikään ei käsitellyt mennyttä. Hän poltti kynttiläänsä molemmista päistä, yritti ja pärjäsi niin, että sairastui lopulta burn-outiin ja masennukseen.

– Sen jälkeen, kun aloin käsitellä kosteusvaurioitani kunnolla, olen kokenut työelämässäkin isoja onnistumisia ja osaan hallita ajankäyttöäni ja hallinnoida jaksamistani nykyisin oikein hyvin. En juokse suorittamassa hulluna saadakseni hyväksyntää tai ollakseni riittävä, vaan saan ne kokemukset muualta. En suostu mihin tahansa ja pidän huolen siitä, että lepään kunnolla. Olen tosi hyvä ajan hallitsija ja organisoija ja taitava sosiaalisesti. En enää pelkää itseni alttiiksi laittamista ja todellisten tunteitteni näyttämistä. Kaikista näistä ominaisuuksista on paljon hyötyä toimittajan ammatissani.

Kun kaoottisista tapahtumista tulee normaaleja

Kun Kellomäki on aikuisena ajatellut lapsuudenkokemuksiaan, oma sinnikkyys tuntuu käsittämättömältä. Hän jaksoi uudestaan ja uudestaan ajatella, että kaikki muuttuu paremmaksi, jos hän vain yrittää enemmän.

– Näin aikuisena katselen itseäni teininä lempein, myötätuntoisin silmin. Yritin sitkeästi mahdottomassa tilanteessa, ja olisin voinut luovuttaa paljon aikaisemminkin. Yritin toimia normaalisti epänormaalissa tilanteessa. Ihmettelen myös, miksi en osannut tai uskaltanut pyytää kunnolla apua, mutta tiedän myös nyt, että se on hyvin tyypillistä lapselle, joka on hankalan tilanteen keskellä. Mitä kaoottisimmistakin tapahtumista tulee ihmeellisesti sitä normaalia, Kellomäki kuvaa.

Lapsuuden kokemuksista jäi käteen myös paljon arvokkaita oppeja. Kellomäki muistuttaa, ettei vaikean tilanteen hyviä seurauksia kannata unohtaa.

– Opin rohkeaksi ja sitkeäksi tyypiksi, joka ymmärtää nykyisin paljon ihmisten pehmeistä paikoista. Minulla on myös erinomainen paineensietokyky, enkä luovuta vastoinkäymisten äärellä. Ihmeen kaupalla minusta kehkeytyi myös todellinen optimisti, joka katselee nykyisin maailmaa hyvin myönteisellä mielellä. Osaan nauttia hyvin pienistä ja arkisista asioista, kuten vaikka saunamakkarasta perheen kesken, tai sienisaaliista korin pohjalla. Minusta tuli myös hyvä äiti, joka osaa ja haluaa olla lapsilleen läsnä.

Oletko kohdannut läheisen liikajuomista? Kerro tarinasi – se onnistuu myös nimettömänä:

 

Osittainen lähde: Ani Kellomäki: Kosteusvaurioita (Atena)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.