Iranin pääneuvottelijan Mohammad Bagher Ghalibafin mukaan Israelin iskut Beirutin eteläiselle esikaupunkialueelle ja Yhdysvaltain yhä jatkuva Iranin satamien merisaarto antavat syyn kostolle.
Ghalibaf kertoo asiasta sosiaalisen median julkaisussaan ja sanoo Iranin olevan nyt vapaa iskemään Yhdysvaltain ja Israelin kohteisiin Lähi-idässä.
Israel iski tänään Dahiehin esikaupunkialueelle Libanonin pääkaupunki Beirutissa.
Libanonin valtiollisen uutistoimiston NNA:n mukaan iskussa kuoli ainakin kaksi ihmistä ja yli kymmenen haavoittui.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun kanslia kertoi Israelin asevoimien iskeneen äärijärjestö Hizbollahin kohteisiin.
Iskujen sanotaan olevan vastaus Hizbollahin tulitukseen kohti Israelia.
