Aino-Kaisa Saarinen avaa tiistaina ilmestyneessä elämäkerrassaan Tahto – Aino-Kaisa Saarisen kahdet kasvot ristiriitaista suhdettaan 2000-luvun toiseen suureen suomalaishiihtäjään Virpi Kuituseen.
”Esikuvani, latistajani, ystäväni, johtajani, kollegani, mörköni, unettomien öitteni alkulähde, urani ja mitalieni mahdollistaja. Kaikki tämä yhdessä paketissa. Ihminen, joka muutti ihoni alle vuonna 2003 ja asuu siellä edelleen. Vuokraa en ole muistanut periä, maksanut olen kyllä. En halua löytää elämääni kompleksisempaa ihmissuhdetta, mutta vaikka kuinka yrittäisin, en löytäisikään.”
Aino-Kaisa Saarinen Virpi Kuitusesta Pekka Holopaisen teoksessa Tahto – Aino-Kaisa Saarisen kahdet kasvot (Kustannusosakeyhtiö Teos, 2016).
Kahdesti maailmancupin kokonaiskilpailun voittanut Virpi Kuitunen (nykyään Virpi Sarasvuo) kantoi pitkään suomalaisen hiihtokuningattaren manttelia ja Aino-Kaisa Saarisen osaksi jäi olla Suomen kakkoshiihtäjä. Kuvaavaa on, että toimittaja Pekka Holopaisen kirjoittamassa Saarisen 310-sivuisessa elämäkerrassa Kuitusta tituleerataan sen toiseksi päähenkilöksi. Tuo henkilö kuvataan äärimmäisen taitavan psykologisen pelin pelaajaksi, joka pääsi kilpasiskonsa ihon alle.
”Minun itsetuntoni rakentaminen ja kohentaminen ei todellakaan ollut Virpille mikään ykkösprioriteetti, saati hänen tehtävänsäkään. Olimme parhaat yksilöurheilijat maailman parhaassa joukkueessa. Kilpailuetua haetaan aina sieltä, mistä sitä löytyy. Virpi löysi sitä minun pääni sisältä.”
2000-luvun menestyskaksikkoa yhdisti myös yhteinen valmentaja, Jarmo Riski. Saarinen liittyi Riskin valmennukseen myöhemmin, ja koki myös tässä suhteessa olevansa usein kolmas pyörä.
”Kaikki vuodet Jarmon valmennustiimissä koin olevani alisteisessa asemassa, vaikka sainkin laadukasta valmennusta. Jos Virpi olisi lopettanut uransa Lahden MM-kisojen jälkeen 2001, Jarmo tuskin enää olisi valmentanut, ainakaan minua.”
Mitä tapahtui Liberecissä 2009?
Saarinen nousi lopullisesti itseään kolme vuotta vanhemman Kuitusen varjoista parrasvaloihin Liberecin MM-kisoissa 2009, joissa hän saavutti kolme kultaa (parisprintin ja viestin kullat yhdessä Kuitusen kanssa). Uran ensimmäistä henkilökohtaista arvokisamitalia, 10 kilometrin perinteisen MM-kultaa, muistellessaankin Saarinen palaa jälleen Kuituseen. Saarisen muistoissa 10 minuuttia ennen kilpailun lähtöä Kuitunen tekee katalan tempun ja keskeyttää pyhät keskittymisrituaalit.
”Vetäydyn samaan rituaaliin kuin niin monesti ennenkin. Kaikki tuntevat tässä lähtökarsinassa jo minun tapani. Luon katseeni alas. Aistit virittyvät äärimmilleen. Vain kuuman ryhmän urheilijat ovat enää täällä jäljellä. Sukset on leimattu, alkuverryttely tehty. Yhtäkkiä, kuin salama kirkkaalta taivaalta, suojakuplani kalvo repäistään rikki. ”Aikku hei! Ei tämä noin vakavaa ole!”
Virpi! Hän tarraa olkapäistäni kiinni ja ravistelee minua kevyesti. En pysty vastaamaan kuin mumisemalla. Käännyn poispäin, mutta mielessä myllertää. ”Miksi se teki noin? Kyllähän sen pitäisi tietää, miten aina lähtöalueella valmistaudun. Miksi juuri tänään? Yrittääkö se jumalauta pilata mun kilpailun?””
Kilpailun lopputuloksen kaikki muistavat samoin. Saarinen hiihti voittajana maaliin 4,2 sekunnin erolla Italian Marianna Longaan. Kilpailussa neljänneksi sijoittunut ja Saariselle 17,1 sekuntia hävinnyt Kuitunen oli maalissa ensimmäisenä halaamaassa ja onnittelemassa kilpakumppaniaan. Saarinen ja avioitumisen myötä Virpi Sarasvuoksi muuttunut Kuitunen tapasivat keväällä 2015 nyt ilmestynyttä kirjaa varten. Samalla Sarasvuo sai kertoa oman näkemyksensä tapahtuneesta.
”Aika huonosti muuten onnistuin häiritsemään sinua Liberecissä, sillä muistaakseni voitit sen kilpailun. Et kai luule, että alkaisin tahallani ja häikäilemättömästi torpedoida toisten suorituksia? Ikävää, jos ajattelet minusta niin alhaisesti.”
Tuoreen elämäkerran perusteella vaikuttaa siltä, että Saarinen ei itsekään tiedä, mitä hän todella ajattelee Kuitusesta. Selvää on ainoastaan se, että hänen mielestään kaksikko mahdollisti toistensa menestyksen: ei legendaa Aino-Kaisa Saarisesta ilman legendaa Virpi Kuitusesta. Ja Kuitusta Saarinen pitää kaikesta huolimatta ystävänään. Sellaisia hänellä ei omien sanojensa mukaan nykyisessä maajoukkueessa enää ole.
Lainaukset Pekka Holopaisen kirjoittamasta teoksesta Tahto – Aino-Kaisa Saarisen kahdet kasvot (Kustannusosakeyhtiö Teos, 2016).