Aiemmin Naomi ajatteli, että saisi tulla raskaaksi vasta laihana – sitten elämä yllätti: "Tällainen keho minulla nyt on, ja joskus emme vain saa päättää..."
Naomi uskoi aina tulevansa raskaaksi vasta sitten, kun on laihduttanut itsensä omasta mielestään "oikean kokoiseksi". Sitten raskaus yllättikin.
Naomi Smith odottaa esikoistaan, vaikka oletti sen tapahtuvan eri tavalla. Instagramissa nainen kertoo, että on joutunut käsittelemään raskauttaan ja varsinkin sitä, ettei se näytä siltä, miltä hän oletti sen näyttävän.
– On ollut vaikea toisinaan hyväksyä se, etten näytä stereotyyppiseltä raskaana olevalta naiselta raskauteni aikana. On vähän surullista, että pientä raskauskumpua ei ilmaantunut ennen kuin nyt, enkä saa visuaalisesti seurata vauvan kasvua ulkopuolelta, ylipainoinen Naomi kuvaili 18. raskausviikolla.
"En kuvitellut, että kannan ensimmäistä lastani tällaisessa kehossa"
Isokokoinen Naomi myöntää, että näki raskausajan mielessään erilaisena.
– En kuvitellut, että kannan ensimmäistä lastani tällaisessa kehossa, mutta tällainen keho minulla nyt on, ja joskus emme vain saa päättää, elämä yllättää, Naomi kuvailee.
– Jos raskaus on opettanut minulle mitään niin ainakin sen, että kaikki kehot, myös minun, ovat elämän kasvattamisen ja synnyttämien arvoisia. Aiemmin ajattelin, että sallisin itseni tulla raskaasi vasta, kun olen laihduttanut.
"Olen niin kiitollinen siitä, että se tapahtui suunnittelematta"
Naomi kertoo aiemmin kiristäneensä itseään raskaudella, jota todella toivoi ja halusi. Hän uskoi olevansa väärän kokoinen saamaan lapsia.
Naomi raskausviikolla 18. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
– Koko elämäni olen luopunut monenlaisesta onnesta painoni takia. Olen antanut painon estää rakkautta, menestystä ja asioita, joita todella haluan, Naomi kuvaa.
– Joten olen hyvin kiitollinen siitä, että tulin raskaaksi. Olen niin kiitollinen siitä, että se tapahtui suunnittelematta, koska en usko, että olisin koskaan antanut itseni suunnitella sitä tämän kokoisena.
Näkee kehonsa uskomattomana
Nyt Naomi näkee kehonsa uskomattomana, koska se voi kasvattaa sisällään uuden elämän.
– Kehoni on pystyvä. Kehoni on arvokas. Jokaisen kuluvan viikon aikana rakastan pienen enkelini ensikotia vähän enemmän.
Raskausviikolla 24 Naomi koki vastakummun vasta todella näkyvän. Samalla nukkumisesta on tullut vaikeampaa, ja kehoa särkee.
– Raskaana oleminen ei minulle ole ollut täydellistä, mutta kenen raskaus on täydellinen? Koe, että kehoni tekee täydellistä työtä tämän pienen pullan paistamisessa. Ja sen takia voin vain rakastaa sitä ehdoitta, hän kirjoittaa.
Naomi raskausviikolla 24. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Uusimmat
-
09:57
Kuluttajansuojalaki uudistuu lokakuun alusta – mitä se tarkoittaa nettishoppailijalle?
-
09:54
Venäjän hyökkäysoperaatio Kupjanskin suunnalla hidastunut – MTV seuraa sotaa
-
09:45
Kriminologi: Vain Meksikossa Ruotsia enemmän pommi-iskuja
-
09:45
Jari-Matti Latvalalla realistinen näkemys Kalle Rovanperän tilanteesta: "Hän saattaa hävitä"
-
09:41
Sota-asiantuntija: Tästä syystä Ukrainan vastahyökkäys ei pystynyt läpimurtoon kriittisellä hetkellä
-
09:40
Työryhmä: Yksityisen turvallisuusalan koulutuksen pitäisi olla nykyistä pidempi – erityishuomio voimakeinoihin
-
09:36
Putin pyytää Prigozhinin ex-avustajaa johtotehtävään
-
09:35
Jukka Haapalainen TTK-tuomariston arvioinnista: "Pyrkimyksenämme ei ole ketään..."
-
09:05
Suomessa on tuhansia taloyhtiöitä, joiden osakkaat voivat pahimmillaan menettää kaiken – nämä ovat varoitusmerkit
-
09:01
Mitä ihmettä? Korkea-arvoiselta ruotsalaisjäseneltä julkea temppu – äänesti omaa liittoaan vastaan Venäjä-päätöksessä
-
08:37
Kalle Rovanperällä selkeä suunnitelma kiihkeässä mestaruustaistossa – "Kaikki voi kääntyä päälaelleen"
-
08:18
Britney Spears tanssi somessa veitsiä heilutellen, poliisi hälytettiin paikalle – laulaja selittää: "Yritän imitoida Shakiraa"
-
08:14
Olli Juolevi heivattiin NHL-joukkueesta
-
08:11
Kohuttu SM-liigajoukkue kammottavassa syöksykierteessä – "Ei ole halua tai valmiutta"
-
08:00
Kirja-arvio: Sodan maastot ja olosuhteet
-
07:38
Kiekkopomo paljastaa, miten Antti Pennasen valinta eteni – nämä ominaisuudet ratkaisivat
-
07:29
Vaasalainen eläinklinikka jakoi kuvan pienen potilaan saapumisesta: "Kuinka monta poliisia tarvitaan tuomaan pöllö klinikalle?"
-
07:15
SM-liigan alkukauden suurin yllättäjä kehitti "murskaavan" jekun – Olli Jokisessa on tapahtunut muutos: "Se ensimmäinen kausi oli vähän suonenveto"
-
07:00
Mikkelissä tehdään teatterin historiaa: Chaplinin klassikkoelokuva Diktaattori ensi kertaa Suomessa näyttämölle
-
06:44
Esapekka Lapilta pistävä havainto Chilen MM-rallin vaatimuksista: "Enemmän olen huolissani siitä, kestääkö tuo laite"
-
Lataa lisää