– Vihaan tuota huumeita käyttävää lasta, päästäisiinpä näistä murheista jo, vaikka kuoleman kautta. Uskon, että useat vanhemmat ajattelevat näin, siitäkin huolimatta, että omaa lastaan rakastaa aina.
Pääkaupunkiseudulla asuvan Aulin elämää on 20 viime vuotta varjostanut oman lapsen huumeidenkäyttö.
– Ihmistä rakastaa, hänen käytöstään vihaa, välillä todellakin syvästi, hän tiivistää tunteensa näiden vuosien ajalta.
Nuoruudessaan Aulin poika oli vilkas, elämäniloinen säheltäjä, joka piti rakentelemisesta. Kavereita oli paljon, ja välillä äiti koki elämän rasittavaksi lapsen kanssa, jolla meni koko ajan kovaa.
Auli muistaa pojan uhonneen jo teini-iässä, että sitten kun hän täyttää 18 vuotta, hän voi tehdä mitä vain. Rippikouluikään asti kaikki vaikutti normaalilta, mutta sitten käytös muuttui.
Mitkään äidin asettamat kotiintuloajat eivät pitäneet, poika hävisi yöksi omille teilleen. Kun lapsi lopulta tuli kotiin, hän vain nukkui. Poika oli sängyssä, silmät pysyivät kiinni.
– Kysyin, oletko masentunut vai mikä on, mutta poika vaan vastasi, ettei tässä mitään. Mietin, että onko tämä nyt murrosikää. Hän oli esikoiseni, en silloin ymmärtänyt näitä asioita.
Kun Auli lopulta kysyi suoraan, onko pojan elämässä mukana huumeita, tämä myönsi heti.
– Pojan pikkuveli kertoi vasta myöhemmin isoveljensä huumeidenkäyttöön liittyviä havaintojaan. Kannabista oli käytetty kotonakin silloin kun en ollut paikalla, ja joskus veljen mukana oli jokin pussukka, kun hän lähti ulos kavereiden kanssa.
Kun poika tuli täysikäiseksi ja muutti omilleen, Auli uskoi hänen päässeen eroon huumeista. Hän ajatteli kokeiluiden olleen nuoruusiän juttuja.
– Meni monta vuotta, kun en oikein tiennyt hänen elämästään mitään. Annoin rahaa, kun poika sitä tarvitsi milloin mihinkin. Sen olen kuitenkin ymmärtänyt, että rahaa ei kannattaisi antaa käteen. Jo murrosikäisen kanssa voi yhdessä mennä ostamaan vaatteita tai mitä nyt hän tarvitseekaan, käteen annettu raha voi mennä aineisiin.
Aulin pojan elämään on kuulunut monenlaisia aineita. Kannabis ja imppaaminen tulivat kuvioihin jo nuorena, sen jälkeen poika on kokeillut äidin sanojen mukaan "vaikka mitä".
– Heroiinia hän ei ole kertomansa mukaan käyttänyt.
Äidin ja pojan välit etääntyivät vuosiksi sen jälkeen, kun poika muutti kotoa tyttöystävänsä luokse. Jossain vaiheessa pariskunta ilmoitti tulevasta perheenlisäyksestä.
– Ensimmäinen ajatukseni oli, että voi ei, kauheaa. Toivoin, että huumeidenkäyttö olisi loppunut lapsen syntymään, mutta ei niin käynyt. Toinenkaan lapsi ei auttanut tilannetta.
Lasten äiti ei käyttänyt huumeita, ja Auli yritti myös omalta osaltaan tarjota lapsille normaalia, säännöllistä mummola-elämää. Oltiin paljon yhdessä, tehtiin ruokaa, oltiin lähekkäin.
"Opin, että syy ei ole vanhemman"
Aulin poika ei ole koskaan ollut väkivaltainen, mutta oman osansa syytöksistä äiti on kuullut.
– Narkomaani syyttää aina jotain toista, itsessä ei ole koskaan vikaa tai syytä. Sen olen näiden vuosien aikana oppinut, että kaikki vanhemmat yrittävät parhaansa. Syy ei ole vanhemman, ei se vanhempi sitä huumetta lapseensa pistä.
Kun oman pojan huumeidenkäyttö valkeni Aulille, hän otti heti yhteyttä Irti Huumeista ry:n päivystävään puhelimeen.
– Halusin itselleni tukea siitä, mitä pitäisi tehdä ja mitä tämä nyt tarkoittaa. Minulle tuli hirvittävä tuska, ihan itseni takia tarvitsin tietoa vaihtoehdoista.
Nyt hän on itse huumeidenkäyttäjien läheisten vertaistukiryhmän ohjaaja. Hänen mukaansa ryhmissä käy paljon vanhempia.
– Kaksi tuntia puhumme, kaikki saavat puheenvuoron ja tilaisuuden kertoa omista asioistaan. Oman lapseni käyttöhistoria on niin pitkä ja olen asian kanssa sinut, joten koen, että pystyn antamaan tukea ja omia näkökulmia siihen, miten asioihin on hyvä reagoida –ainakin kertoa, mitkä ovat auttaneet itseäni.
Ryhmiin tulevat perheet ovat usein kaikki eri vaiheissa.
– Useat vanhemmat ovat kauan, jopa vuosia, painineet asioiden kanssa yksin, ennen kuin tulevat hakemaan apua. Ihminen haluaa usein ensin kieltää asian, että eihän meillä voi näin olla, ehkä mä vaan kuvittelen. Kun asia lopulta tulee ilmi, voi samalla tulla voimakas häpeän tunne eikä asioista halua kertoa kenellekään.
Aulin mukaan tärkeintä on, että vanhempi pitää itsestään huolta. Elämässä täytyy olla muutakin sisältöä kuin lapsen huumetaistelu.
– Sitten, kun lapsi on valmis menemään hoitoon, hän tarvitsee siinä kaiken avun ja tuen. Itsellä täytyy olla varastossa voimia tähän vaiheeseen.
Muutama vuosi sitten poika ilmoitti hakeutuvansa hoitoon. Auli uskoo, että ero lasten äidin kanssa herätti pojan miettimään elämäänsä.
Hae apua esimerkiksi:
Irti Huumeista ry:n vertaistukiryhmässä vanhemmilla, sisaruksilla ja muilla läheisillä on mahdollisuus jakaa huumeongelman herättämiä ajatuksia samassa tilanteessa olevien kanssa.
Valtakunnallinen päivystävä puhelin: 010 80 4550
Elämä on parasta huumetta ry:n palvelua voivat käyttää huumeiden käyttäjät, heidän omaisensa ja muut palveluja tarvitsevat, sekä viranomaiset apua ja ohjausta vaativissa asioissa.
Neuvontapuhelin 0800 900 45 on soittajille ilmainen ja se on auki 24 tuntia vuorokaudessa.
A-klinikka palvelee erilaisista päihde- ja muista riippuvuusongelmista kärsiviä sekä heidän läheisiään.
Apua voi hakea oman paikkakuntansa kautta.
– Hän ajatteli, että nyt hän ei enää jaksa huumetouhuja. Rahaa ei ollut ja kaikki oli raskasta.
Aulin mukaan pojalla menee tällä hetkellä erittäin hyvin. Hänellä ei ole rikostaustaa, ja hän on pystynyt pitämään asuntonsa.
– Töitä hänellä ei ole eikä toimeentulotuki ihmeempiin riitä, mutta avustan häntä esimerkiksi niin, että käymme yhdessä kaupassa.
Auli kokee elämänarvojensa muuttuneen vuosien varrella.
– Saan tällä hetkellä suunnattomasti iloa ihan jo siitä, että näemme, menemme yhdessä kahville, ja hän näyttää hyvältä ja freesiltä. Että hän juttelee kuin kuka tahansa – se on onnen hetki, kun näkee, että oman lapsen silmät ovat kirkkaat, eivätkä huumeiden samentamat.