"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
Kotoisa-ohjelmassa asukkaat yllättyivät pihansa lopputuloksesta.
Kotoisa-sarjan kuudennella kaudella toteutetaan taas muutoksia suomalaisten kodeissa ja pihoissa. Kauden aikana Seija Strand ja Vilja Schepel toteuttavat näyttäviä ja toimivia koteja. Pihoja loihtivat Helga Andersson ja Arto Kontio.
Kauden kahdeksannessa jaksossa maanantaina 20. toukokuuta Eiran ja Joukon takapiha muuntautui pihatiimin käsissä japanilaishenkiseksi puutarhaksi. Asukkaiden pihassa on portaat, jotka eivät johda mihinkään.
– Ne saavat lähteä pois, asukkaat sanoivat ennen muutosta.
– Tuossa on tosiaan aikaisemmin ollut kahden sukupolven talot ja heillä on ollut yhteinen grillikatos. Silloin kun nämä talot ovat päätyneet eri perheiden omistukseen, portaat on laitettu umpeen yläpäästä, eivätkä johda mihinkään, he kertoivat.
Pihan suunnitellut Helga päätti ottaa riskin ja pitää portaat. Paljastuksessa asukkaat kokevat jymy-yllätyksen, kun huomaavat Helgan uhmanneen heidän toiveitaan.
– Ai siitä tuli tommonen. Vau, Eira sanoo.
– Kun asukkaan avasit ensimmäisen kerran silmiään, meinasi iskeä pieni paniikki muhun. Koska olivat niin hiljaisia, Helga kertasi jaksossa.
Miten asukkaat reagoivat pihalta edelleen löytyviin rappusiin? Katso ylhäällä olevalta videolta!
Haku Kotoisan seitsemännelle kaudelle mukaan on käynnissä täällä.
Kotoisa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla ma klo 20. MTV Katsomo+ -tilaajille seuraava jakso ennakkoon.
Uusimmat
-
08:02
Coldplayn keikat aiheuttavat poikkeusjärjestelyjä: "Kärsivällisyydellä ja positiivisella mielellä pääsee pitkälle"
-
08:02
Video näyttää hurjan ajojahdin Tampereen liukkailla teillä – kortiton huumekuski kipitti karkuun, kunnes katui
-
08:01
Vuoden unikeko on Panu Routila
-
07:49
NHL-seuran pitkäaikainen apuvalmentaja on kuollut 54-vuotiaana
-
07:32
Jenkkianimaattori Phil Mendez sai potkut Disneyltä Mikki Hiiren vuoksi ja päätyi Helsinkiin – on "henkensä velkaa" Suomelle
-
07:17
Ida Hulkko törmäsi olympialaisissa pahaenteiseen kylttiin – kuitti urheilijatovereille: "Ei käy kyllä kateeksi"
-
07:15
Martin käsittämättömässä lentosuorituksessa veri valuu päähän: "Ei moni poika pysty"
-
07:01
Sandra Bullock 60 vuotta – Hollywood-tähdellä raju vuosi takana
-
06:48
WSJ-kysely: Harris kirii Trumpin johtoasemaa
-
06:43
Kommentti: Urheilijoiden ilmeet sen kertoivat – mahtipontisissa avajaisissa ikävä sivumaku
-
06:31
Lemmikin tappaneen koiran omistajaa ei välttämättä voi tuomita mistään – silti on jopa oikeus tappaa hyökkäävä koira
-
06:29
Ballerinat jalassa? Tätä mieltä on jalkaterapeutti
-
06:12
Heidi kuvasi puutarhassaan pinkin heinäsirkan – asiantuntija kertoo, mikä kumma se on
-
06:01
Eva: Yli puolet suomalaisista alentaisi perintöveroa
-
05:30
Olympialaiset käyntiin täydellä teholla – katso lauantain suomalaiset
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
Lataa lisää