Ahtisaari varautuisi avustamaan Venäjää

Presidentti Ahtisaari ilmaisi tänään huolensa Venäjän tilanteesta. Suomessa kriisin vaikutukset näkyvät jo eräissä yrityksissä, joiden toiminta on alentunut tai jopa pysähtynyt. Jo se on riittävä huolenaihe.

Suomessa on myös varauduttu ja varaudutaan edelleen humanitaarisen avun antamiseen, jos kriisi alkaa ensi talvena heijastua vakavasti venäläiseen väestöön, etenkin vanhuksiin ja lapsiin. Ahtisaari korosti, ettei tässä vaiheessa ole mitään merkkejä katastrofista, mutta varautumista siihen on joka tapauksessa syytä lisätä.

Hän toivoi, että myös EU:ssa tehdään samansuuntaisia päätöksiä. Ahtisaaren mukaan minkäänlaista pakolaisvirtaa Venäjältä EU:n rajoille tuskin kuitenkaan on odotettavissa. Historia on osoittanut, että venäläiset haluavat pysyä kotiseudullaan.

Keskeinen Venäjä

Venäjä-teema nousi laajempana muutenkin keskeiseen osaan Ahtisaaren Saksan vierailun avauspäivänä. Teema tuli esiin presidentin ^bersee-klubilla pitämässä linjapuheessa sekä myös Hampurin senaatin tarjoamilla illallisilla.

Illallispuheessaan Ahtisaari huomautti, että Suomen EU:ssa linjaama pohjoinen ulottuvuus pyrkii osaltaan tukemaan Venäjän kytkemistä maailmantalouteen. Tavoite on viimeaikaisten tapahtumien takia käynyt entistäkin tärkeämmäksi, Ahtisaari korosti.

Aaltoa Essenissä

Vierailu jatkuu huomenna Essenissä, missä Ahtisaari osallistuu mm. saksalais-suomalaisen kauppakamarin 20-vuotisjuhlallisuuksiin sekä Alvar Aallon satavuotisjuhlanäyttelyn avajaisiin. Vierailuun osallistuvalla rouva Eeva Ahtisaarella on oma ohjelmansa. Hän tutustuu mm. Paul Gauguinin näyttelyyn. Sunnuntaina presidenttipari seuraa Formula 1-osakilpailua Nürnburgringillä ennen matkan jatkumista Unkariin.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat