Ahdistutko älämölöstä, oletko saanut nörtin leiman? Introvertti kohtaa ennakkoluuloja elämässään

– Nykypäivänä yhteiskunta näkee introverttiuden nörttien tai sarjamurhaajien ominaisuutena. Harva kirjoittaisi introverttiuden työhakemukseensa, mutta moni listaa ulospäinsuuntautuneisuuden ominaisuudekseen. Sosiaalisuus on sana, jota jokainen käyttää. Sen sijaan, että introverttiutta pidettäisiin huonompana, haluan, että siitä puhutaan sellaisena, kuin se on: kyseessä on yksi terve osa ihmisen käyttäytymisen skaalaa.

Näin puhuu Linus Jonkman, Introvertit – työpaikan hiljainen vallankumous -kirjan kirjoittaja.

Jonkman ei vastaa mielikuvaa sisäänpäin kääntyvästä ihmisestä. Hän ei ole yksinäinen nörtti, vaan kunnianhimoinen, lihaksikas ja treenattu.

– (Se, että introvertti asuu äidin kellarissa) on osa kulttuurista stereotypiaa. Kun ajattelee, mitä introverttius on, ei ole ihme, että moni introvertti on lihaksikas ja hyväkuntoinen. Emme kyllästy! Neurologisesti ja biologisesti introverttius on synnynnäinen ominaisuus, joka liittyy matalaan dopamiinitoleranssiin. Se tarkoittaa, ettei paljon tarvitse tapahtua, kun olo on jo hyvä, Jonkman kuvaa.

– Jos unohdat avaimesi kotiin ja joudut odottamaan talonmiestä kaksi tuntia, se ei haittaa sinua kovin paljon, jos olet introvertti. Jos olet ekstrovertti, stressaannut, koska tarpeeksi nopeasti ei tapahdu!

Treenatessaan introvertti jaksaa keskittyä ja tehdä monotonisia asioita. Hän on olla kurinalainen ja voi seurata tiettyä rutiinia kyllästymättä – onhan hänellä neurologinen lahja tähän.

Jonkmaniltakin kysellään treenivinkkejä.

– Minulla on ekstroverttejä kavereita, joiden uudenvuodenlupaus on aina treenaamisen aloittaminen. Sitten he pyytävät minulta apua, treenaavat tammikuun, kyllästyvät ja tekevät jotakin muuta. Moni ihminen, jonka näet treenaavan, on introvertti. Esimerkiksi jalkapalloilija Zlatan. Introvertit jaksavat toistaa samaa treeniä uudestaan ja uudestaan, kunnes ovat todella taitavia siinä.

Äiti, tahdon fasaanin

Jonkmania ei enää jännitä tunnustautua introvertiksi. Aina ei ole ollut näin.

– Lapsena kaikki meistä tietävät, mitä ovat. Olemme, mitä olemme, vaikkei meillä olisi itsellemme kuvaavaa sanaa. Kun ihminen menee kouluun ja ryhmädynamiikka alkaa vaikuttaa, sitä alkaa miettiä, miten voisi sopeutua ja sopia joukkoon, Jonkman  sanoo.

– Itse menin luokalle, jossa uskon useimpien olleen ekstroverttejä. Tajusin olevani vähän outo muihin verrattuna: eräänä jouluna Star Wars -hahmot olivat jokaisen toivelistalla. Itse pyysin äidiltäni täytettyä fasaania.

Fasaani löytyi paketista jouluna. Jonkman ymmärsi pian, ettei introverttius tee ihmisestä suosittua kavereiden keskuudessa.

– Kun ihminen keskittyy vahvasti kiinnostuksenkohteisiinsa ja harrastuksiinsa, eikä välitä suuresti vaikkapa vaatteista ja musiikista, sitä erkanee ryhmästä. Eräässä vaiheessa huomasin olevani yksin. Olin kolmannella tai neljännellä luokalla ja tajusin, ettei minulla ollut ystäviä.

On eri asia tuntea olonsa yksinäiseksi tai olla läheinen vain muutamien ihmisten kanssa. Introverttikin voi kaivata seuraa, vaikka arvostaakin omaa aikaansa. Jonkman kehitti itselleen uuden persoonan – sosiaalisen, hauskan pellen.

– Olin luokan pelle. Introvertin on helppo olla hauska, koska hän tarkkailee jatkuvasti ympäristöään ja löytää siitä humoristisia asioita. Minusta tuli tyyppi, jolla on aina vitsejä opettajasta, ja joka puhuu eniten. Se toimi hyvin, koska ihmiset pitävät hauskuudesta. Se kantoi minut kouluvuosieni läpi, ja toimi myös työelämässä, Jonkman sanoo.

Introverttejä piirteitä:

• Ystävyyssuhteita on vähän, mutta ne ovat sitäkin
syvempiä
• Keskipisteeksi joutuminen tuntuu kiusalliselta
• Uusiin ihmisiin tutustuminen uuvuttaa

Ekstroverttejä piirteitä:

• Halu olla juhlien keskipisteenä
• Utelias asenne vieraita kohtaan
• Kyky työskennellä keskittyneesti myös melussa

Linus Jonkmanin teoksesta Introvertit – työpaikan hiljainen vallankumous.

Ruotsissa on tavallista työskennellä ryhmässä ja olla sosiaalinen. Kun olet se, joka puhuu eniten, muut alkavat pian ajatella, että olet johtajatyyppiä. Jonkmanille kävi niin; yhtäkkiä tarjolla oli paikka 30 ihmisen johtajana.

– Jos uskot ajatukseen urasta tikkaina, tämä oli seuraava looginen askelma. Joten suostuin.

Pian työpäivät olivatkin täynnä palavereja, tapaamisia ja kaikenlaisia aktiviteetteja – aina muiden ihmisten seurassa. Aikaa itsereflektiolle tai asioiden analysoimiselle ei ollut.

– Olin niin stressaantunut, että päivät menivät hyvin, mutta iltaisin tai viikonloppuisin en halunnut lainkaan sosiaalisia kontakteja. Olin loppu. Olen kunnianhimoinen ihminen, joten pakotin itseni pomon rooliin. Seurauksena oloni oli huono ja stressaannuin tavalla, jota en muista kokeneeni koskaan aiemmin, tai sen jälkeen, Jonkman sanoo.

Sitten tuli käänne.

– Menin eräisiin avajaisiin Etelä-Ruotsissa. Tarkoitus oli kerätä yhteen start up -yrityksiä. Ilta eteni siihen pisteeseen, että jokainen tapaamani henkilö oli hyvin intensiivinen: he ovat paikalla hakemassa kontakteja, kertomassa ideoitaan, hankkimassa kontakteja. Jokainen halusi kanssani katsekontaktiin ja antaa käyntikortin. Olin paikalla tunnin, kunnes minulle tuli pakottava tarve poistua. Ajattelin, että minun täytyy päästä ulos tästä huoneesta, Jonkman muistelee.

Ulkona hän tajusi hikoilevansa niin, että tuoksui jo ammoniakille.

– Päässäni surisi, kuin olisin ollut humalassa, olin niin stressaantunut. Pysähdyin. Ajattelin asiaa kauan. Olin yrittänyt elää näin pari vuotta. En missään vaiheessa löytänyt harmoniaa siitä, että olen keskellä ihmismerta. Se on stressaavin tilanne, jonka voin kuvitella. Kyse ei ole siitä, että itsetuntoni olisi huono; ihmisten keskellä oleminen on liian stimuloivaa aisteilleni, Jonkman sanoi.

– Olin tässä vaiheessa jo lukenut persoonallisuuksien psykologiaa ja tiesin persoonallisuuspiirteistä. Ennen kuin nukahdin sinä iltana, tajusin, että olen, kuten lapsenakin olin, introvertti. Saan energiaa siitä, kun olen yksin. Nautin siitä, että saan puhua ihmiselle kahden kesken. Saan voimaa ja ideoita eristäytyneisyydestä. Kaikki, mikä on minulle tärkeää, syntyy noista hetkistä.

Introvertit ovat ammattimaisempia 

Avokonttorit, tuuttaavat puhelimet ja surisevat sähköpostit ovat tulleet jäädäkseen. Eikö keskeytyksiä inhoavan introvertin elämä ole kamalan hankalaa?

– Ei mielestäni. Ei ainakaan siinä vaiheessa, kun ihminen on varma siitä, mitä on. Olet sitä, mitä olet, etkä teeskentele mitään. Itse lopetin roolissa elämisen muutama vuosi sitten. Paradoksaalista kyllä heti, kun aloin käyttäytyä introvertin tavoin, minun oli helpompaa olla myös ekstroverttiyttä vaativissa tilanteissa. Minun ei tarvitse näytellä ja täyttää kenenkään odotuksia. Menen tilanteeseen, ja kun en jaksa enää, poistun. Olen alkanut myös kuunnella enemmän. Minusta introverttius on hyvä ominaisuus, Jonkman sanoo.

– Ekstrovertti vaimoni sanoi työstään, että introverttejä on parempi haastatella, koska he todella vastaavat hänelle. Hänestä introvertit ovat ammattimaisempia ja parempia haastattelutilanteessa.

Mitä Jonkman sitten opettaisi ekstroverteille?

Yksinoloa.

Moni introvertti saa energiaa ollessaan itsekseen, omien ajatustensa kanssa. Samaa Jonkman suosittelee ekstroverteille.

– Päätä, ettet hanki ulkoisia ärsykkeitä, joihin reagoida. Moni ottaa kännykän esiin heti, kun joutuu jonottamaan tai soittaa kaverilleen heti, kun on hetkenkin yksin. Yritä olla yksin omien ajatuksesi kanssa.  Uskon, että ekstroverttikin voisi löytää jotakin hyvin mielenkiintoista siten, Jonkman sanoo.

– Joillekin yksinolo on energianlähde, toisille taas rangaistus. Jean-Paul Sartre sanoi: Jos tunnet olosi yksinäiseksi ollessasi yksin, olet huonossa seurassa.

Kannattaa muistaa, että persoonallisuuden piirre ei ole sama asia kuin taito. Vaikka ihminen olisi hypersosiaalinen, ei hänellä nälttämättä ole lainkaan sosiaalisia taitoja. Myös yksinolo on opittava asia.

– Opimme löytämään harmoniaa yksinolosta. Nämä kaksi asiaa kaikkien kannattaisi opetella: sosiaalisia taitoja ja yksinoloa.

Kuvatekstit ovat lainauksia Linus Jonkmanin teoksesta Introvertit – työpaikan hiljainen vallankumous.