Hammaslääkärikäynti on usein ahdistava kokemus. Osasyy lienee se, ettei monelle ei ole koskaan selitetty sitä, mitä hammaslääkäri milläkin välineellään tekee ja miksi. Erikoishammaslääkäri Timo Kallio kertoo, miksi mitäkin välinettä käytetään!
Fluori haisee, porat vinkuvat. Pelkkä astuminen hammaslääkäriaseman aulaan saa sykkeen kohoamaan pilviin. Mutta tänään emme ole paikalla porausta varten.
Pieni lavastuskattaus. Sellaiseksi erikoishammaslääkäri Timo Kallio Hammas Mehiläinen Stoma -klinikalta kuvailee tarjotinta, jolla makaa erilaisia hammaslääkärin välineitä. Ne ovat jokaiselle tuttuja ja silti tuntemattomia – monelle kun ei ole koskaan selitetty sitä, mitä hammaslääkäri milläkin välineellä tekee ja miksi.
– Tässä on hyvin tavallisia instrumentteja ja välineitä. Voisi sanoa, että osaa käytämme jokaisen potilaan kanssa, Kallio sanoo.
Tänään epätietoisuus tulee tiensä päähän. Viimein saamme tietää, mitä kaikilla noilla välineillä tehdään.
"On aika luonnollinen ilmiö, että pelkkää"
Kallio on ollut hammaslääkäri vuodesta 1991 ja erikoistunut erikoishammaslääkäriksi vuosina 1997– 2000.
– Yli puolet työurasta on siis jo takana, hän nauraa.
Osa Kallion potilaista on kulkenut mukana jo 30 vuotta. Siinä ajassa oppii jo tuntemaan paitsi hampaiston, myös ihmisen itsensä. Vuosien varrella moni asia on muuttunut, vaan ei yksi: moni pelkää edelleen hammaslääkäriä.
– Se on aika luonnollinen ilmiö. Tuntematon pelottaa; osaa saattaa pelottaa se, että esimerkiksi tuoli kallistetaan. Silloin helposti kokee, ettei pääse siitä ylös tai ei voi vaikuttaa siihen, mitä tapahtuu, Kallio kuvaa.
Suurin osa pärjää pelkonsa kanssa hyvin. Pahimpia tapauksia Kallio ei tosin näekään.
– He hakeutuvat muualle siksi, että tarvitsevat esimerkiksi nukutushoitoa tai tukevampaa rauhoitusta pelon takia. Sekin toki on totta, että eniten pelkäävät eivät tule hammaslääkäriin ennen kuin on aivan pakko.
Neljä työvälinettä käytössä jokaisen potilaan kanssa
Niin. Se pieni lavastuskattaus. Teräksisiä piikkejä, punainen lappu, koukkuja ja pieni peili. Mitä niillä kaikilla tehdään?
– Voisi sanoa, että jokaisen potilaan kanssa käytämme näitä neljää: peili, atulat eli pinsetit, sondi eli koetin ja ientaskumittari, jolla mitataan ientaskun syvyyttä, Kallio sanoo.
Ientaskumittari on ohut, metallinen instrumentti, joka vaikuttaa maallikon silmissä teräksiseltä piikiltä muovivarressa. Instrumentin päässä saattaa olla pieni pallo. Mittari näyttää hieman pelottavalta, mutta on ehdottoman tärkeä: mittaus kertoo, miten terveet ikenet ovat.
– Ientaskumittarin pinnassa näkyvät pienet mittaviivat, eli se on puhtaasti mittari, joka kertoo, kuinka syvälle se uppoaa hampaan viereen. Mitä syvemmälle mittari uppoaa, sitä suuremmista ongelmista periaatteessa puhutaan, Kallio selventää.
Peili auttaa näkemään, mutta tekee se muutakin. Sillä voi painaa posken sivuun tai työntää hellästi kielen pois tieltä. Silloin lääkäri näkee paremmin.
– Itse käytän peiliä joskus valon heijastamiseen: kun porataan jotakin kohtaa, peilillä saa heijastettua lisävaloa, jolloin saadaan vielä parempi näkyvyys. Se on erittäin monikäyttöinen, Kallio sanoo.
"Hammaslääkäreillä on oma niin sanottu salakieli"
Peiliä pidellessään lääkäri usein luettelee hoitajalle termejä, jotka saavat pelokkaan potilaan kädet hikoamaan entisestään. A-4. D-11-3. Mieleen alkaa hiipiä epäilyksiä: Onko siellä nyt jokin kamalasti vialla?
– Meillä hammaslääkäreillä on oma niin sanottu salakieli, joka ei ole kovin salainen tai monimutkainen, Kallio hymyilee.
Salakieli menee näin: hampaat on numeroitu, minkä lisäksi hampaalla on viisi pintaa, jotka on myös numeroitu.
– Esimerkiksi D-11-3 tarkoittaa ensimmäisen oikean puoleisen yläetuhampaan kolmatta pintaa, joka on huulen puoleinen pinta. Se on näin yksinkertaista. Numero kertoo hampaan ja lisänumero pinnan. Hammaspaikkakin voi sijaita useammalla hampaan pinnalla. Koodit voivat myös vaihdella: jos tekee saman hoitajan kanssa paljon töitä, lääkärillä ja hoitajalla voi olla omaa lisäsalakieltään, Kallio sanoo.
Sondi testaa, onko hampaassa reikä
Ientaskumittarin vieressä lepää sondi. Sen terävällä piikillä kokeillaan esimerkiksi sitä, onko vanha paikka tiukasti paikallaan siellä, missä sen kuuluukin olla.
– Sondilla testataan, onko hampaassa tai paikan vieressä pehmeää. Yleensä pehmeys tarkoittaa, että jotakin on vialla, eli kansankielellä siellä on reikä, Kallio sanoo.
Atulat taas on vain hienompi nimitys eräänlaisille pinseteille. Niitä tarvitaan, koska hammaslääkärissä käytetään paljon kaikenlaista pientä.
– On paljon pieniä kappaleita, joita on hankala lähteä viemään suuhun sormin. Silloin atuloita käytetään apuvälineenä, Kallio sanoo.
– Näillä voi ottaa vanurullat, panna ne suuhun tai ottaa pois sieltä. On vanupalloja, kuivausnastoja, kuitunastoja, paljon pientä materiaalia. Esimerkiksi poran terän voi ottaa poralaatikosta atuloilla. Siihen tosin käytetään eri atuloita, eli ei samoja, jotka ovat käytössä potilastyössä.
Miksi lääkäri lähtee röntgenkuvan ottamisen ajaksi pois huoneesta?
Kuituvalo on pieni, kirkas valo metallisen varren kärjessä. Se tuottaa nimensä mukaisesti valoa, joka helpottaa työtä.
– Se ikään kuin läpivalaisee hampaan, jotta nähdään, onko siellä mahdollisesti reikä. Kaikkea ei näe päällepäin paljain silmin. Toki voidaan ottaa myös röntgenkuva, joka kertoo lisää siitä, onko mahdollisesti reikiä hampaissa.
Röntgenkuva otetaan esimerkiksi siten, että potilaan suuhun annetaan purtavaksi pieni muoviteline. Siihen kiinnitetään röntgenfilmi. Röntgenlaite asetetaan poskea kohti; sen avulla kohdistetaan poskea kohti röntgensäteilyä, ja kun säteily osuu filmiin, muodostuu röntgenkuva.
Röntgenkuvia otetaan hammaslääkärissä päivittäin. Kaiken siis pitäisi olla suorastaan arkista rutiinia, joten miksi lääkäri lähtee kuvan ottamisen ajaksi pois huoneesta – ikään kuin karkuun?
– Se on hyvä kysymys! Syy on pieni sädeannos, Kallio toteaa.
– Röntgenlaitteiden kehittymisen myötä sädeannokset ovat pienentyneet. Puhutaan siis erittäin pienistä annoksista, mutta totta kai, jos pienenkin määrän voi välttää, se kannattaa. Jos me ammattihenkilöinä joka päivä otamme 10–15 kuvaa, saamamme säteilyannos per päivä on suurempi kuin yksittäisen potilaan. Siksi menemme ulos.
Huolta röntgenkuvan takia ei kannata kantaa. Kallion mukaan etelänmatkalle lentäessään ihminen saa lentokoneessa taustasäteilyä saman verran kuin 2–3 panoraamaröntgenkuvassa. Panoraamaröntgenkuva esittelee ihmisen koko purukaluston yhtenä, leveänä kuvana.
Suojalasien ansiosta tuolissa on helpompi olla
Jokainen hammaslääkärissä käynyt tietää, miten tilanne menee. Aluksi istutaan tuoliin, sitten pannaan päähän suojalasit. Niitä on monenlaisia – kertakäyttöisiä, muutaman käyttökerran kestäviä ja kestolaseja, joita desinfioidaan käyttökertojen välillä. Usein lasien sangan alle otsan kohdalle pannaan pieni vanurulla.
– Suojalaseja, jotka sopivat kaikille potilaille, on vaikea löytää. Usein ongelma on se, että lasit painuvat liian lähelle silmää, jolloin lasit menevät huuruun tai silmäripset ovat kiinni niissä. Kun rulla pannaan lasien ja otsan väliin, saadaan pieni ilmarako, ja lasit eivät huurru, Kallio sanoo.
Suojalaseilla on kaksi päätarkoitusta.
– Kun potilas on selällään, käytämme instrumentteja ja erilaisia aineita paikkauksen aikana. On happoa, sidosaineita. Jotakin voi aina roiskua tai tippua. Instrumenttikin voi tippua. Se on erittäin harvinaista, mutta periaatteessa mahdollista. Lasit suojaavat silmävahingolta, Kallio sanoo.
Lasien toinen käyttösyy on hammaslääkärin lamppu. Se kun on hyvin, hyvin kirkas.
– Jos lampun valo osuu silmiin, se häikäisee. Lasien ansiosta potilaan on helpompi olla tuolissa, Kallio sanoo.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Miksi hammaslääkärissä täytyy olla pää alaspäin?
Niin – se tuoli. Miksi hammaslääkärissä täytyy roikkua kuin lepakkona, pää alaspäin?
Aina ei ole täytynyt. Aiempina vuosikymmeninä hammaslääkärin tuolissa istuttiin pystyasennossa. Tuolin säätämisen myötä sopivan asennon löytäminen kuitenkin helpottui. Potilaan asentoa on nyt helpompi muuttaa.
– Kun tuoli kallistuu, ylähampaat alkavat näkyä enemmän. Mitä enemmän tuolia kallistaa, sitä helpommin saadaan näkyvyys ylähampaisiin. Jos operoidaan alaleukaa, tuolia ei tarvitse kallistaa niin paljoa – alahampaat näkyvät muutenkin. Kallistamisella haetaan sopivaa työasentoa hammaslääkärille ja hoitajalle, riippuen siitä, mitä tehdään: onko kyseessä hampaan poisto, juurihoito vai paikkaus, Kallio sanoo.
Myös potilasta kuunnellaan. Kallistamiseen ei ole pakko suostua. Jotkut haluavat, että tuolia kallistetaan vain vähän.
– Toki toiveita yritetään täyttää. Tyynyä voi käyttää, jotta tuoli on pehmeämpi ja mukavampi. Ristiselänkin alla voi käyttää tyynyä, koska mikään tuoli ei ole sellainen, että se sopisi jokaiselle hyvin.
Vanurullia laitetaan suuhun paikkauksen vuoksi
Kun suu sitten on avattu ja tutkimus tehty, seuraa pelkopotilaalle pahin vaihe: toimenpiteiden tekeminen. Usein alussa suuhun työnnetään jonkinlaisia tuppoja, jotka tuntuvat täyttävän posket kokonaan.
– Vanurullia laitetaan potilaan suuhun useimmiten joka kerta, kun tehdään paikkaushoitoa. Se liittyy siihen, että nykyiset, modernit paikka-aineet ovat erittäin herkkiä kosteudelle. Rullalla saadaan pidettyä poski ja kieli pois siltä alueelta, ja kun alue on kuiva, saadaan tehtyä laadukkaampia ja parempia paikkoja. Rullia voi kulua paljonkin, niitä vaihdetaan tarpeen mukaan, Kallio sanoo.
Kuivana pitämiseen käytetään myös kahta imuria: tuolin vieressä korisee usein sininen tehoimuri ja pienempi imuri, jossa on usein vaalea ”spiraali”.
– Tätä käytetään lähinnä alaleuassa, suun pohjassa, imemässä sylkeä. Tämän imurin useimmat tuntevat ikävänä, painavana ja hankaavana asiana suun pohjassa, mutta toki sitäkin voidaan muokata ja korjata niin, että se on mahdollisimman mukava.
Mikä pora vinkuu, entä vihloo?
Jos tarkoituksena on porata, lääkäri liikuttaa kättensä saataville telineen, jossa porat roikkuvat. Ne makaavat paikoillaan ja näyttävät suoraan sanottuna kammottavilta. Mieleen tulee välittömästi vain ajatus vihlonnasta ja kaiken lävistävästä, huutavasta vinkunasta.
– Turbiinipora on se, joka vinkuu, Kallio sanoo ja taputtaa rivin viimeistä poraa.
– Vinkuminen johtuu suuremmasta kierrosnopeudesta. Tässä on 150 000 – 250 000 kierrosta minuutissa.
Toiset, mikromoottoriporat, ovat hitaampia: ne pyörivät vain 20 000 – 40 000 kierrosta minuutissa.
– Varmasti jokainen potilas on kuullut hammaslääkärissä työparin puhuvan ruusuporasta. Ruusuporaa käytetään pehmeimpien kudosten preparointiin: kun hampaassa on esimerkiksi reikä, eli kariesta, se puhdistetaan tällä, Kallio sanoo.
Turbiinimoottorilla varustetun poran päässä olevalla timanttiporalla päästään poraamaan kovempaa kudosta, kuten hampaan kovaa kiillekerrosta tai vanhaa paikkaa. Ensin porataan timanttiporalla, ja sen jälkeen tehdään ruusuporalla loppupuhdistus ja valmistellaan alue paikkaa varten. Jos porauksen aikana tuntee vihlontaa, syypää on luultavasti turbiinipora.
– Se todennäköisesti vihloo enemmän. Siinä on kovemmat kierrosnopeudet, mikä aiheuttaa suurempaa painetta hampaaseen.
Saako porauksen aikana niellä?
Vaikka käynti hammaslääkärissä tuntuisi kestävän iäisyyksiä, oikeasti poraaminen on ohi minuuteissa. Huutava, käsittämättömän nopeasti pyörivä pora saattaa hermostuttaa. Uskaltaako porauksen aikaan liikkuakaan? Tai edes niellä?
– Hammaslääkäri ja hoitaja koittavat tietysti koko ajan seurata, miten potilaalla menee ja miten hän voi. Näkeehän sen selvästi, että jos suu on täynnä sylkeä, ei silloin lähdetä poraamaan, vaan silloin otetaan imuri ja tyhjennetään suu, Kallio sanoo.
Pora voi osua kieleen, vaikkakin se on harvinaista. Silloin pyörivä terä voi tehdä pienen haavan. Kallion mukaan sellaista kuitenkin käy harvoin, ja yleensä suurempia vaurioita ei synny.
Usein poraus tehdään pienissä pätkissä, jolloin nieleminen ja liikahtelu onnistuvat. Jos kesken hoidon tuntee pakottavaa tarvetta nielaista, siitä voi ilmoittaa lääkärille esimerkiksi äännähtämällä tai käsimerkein.
– Potilaasta usein aistii, jos jokin on vialla. Silloin poraus keskeytetään ja katsotaan, tyhjennetäänkö suuta imurilla, vai onko jokin muu hätänä. Potilasta voi esimerkiksi yskittää. Se on aika tavallista, kun ollaan selällään, toimenpiteistä tulee paljon vettä ja sitä menee väärään kurkkuun. Se yskittää ja usein se jää vähän ärsyttämään, eli koko ajan vähän yskittää, Kallio sanoo.
Miksi suuhun ruiskutetaan vettä?
Porauksessa tarvitaan myös muita saman telineen laitteita, kuten ilmapuustia ja vesisuihkua.
– Voisi sanoa, että tätä käytetään aivan joka kerta. Laitteessa on kaksi toimintoa: kun puhalletaan pinnat puhtaiksi, nähdään paremmin. Paikkauksessa on valtavan tärkeää, että alue on kuiva. Tällä sitä saadaan kuivatettua. Toinen ominaisuus on tämän vastakohta, eli laitteesta tulee vettä, Kallio sanoo.
Paikkauksen aikana suussa on paljon sellaista, mitä täytyy huuhdella pois. Kun hammasta paikataan, sitä hapotetaan happoaineella 15 sekunnin ajan. Sen jälkeen happo huuhdellaan pois. Seuraavaksi on edessä varsinainen paikkaus. Nykyään se tehdään yleensä yhdistelmämuovilla.
Hampaan ympäri kiristetään matriisinauhaa
Kun paikkaa tehdään, hampaan ympäri saatetaan kääriä metallinen suikale. Se on nimeltään matriisinauhaa, jonka kokoa säädetään matriisikiristäjällä.
– Kun hammasta paikataan, useimmiten tarvitaan jonkinlainen muotti. Silloin käytetään niin sanottua matriisinauhaa. Kiristäjä vie sen paikalleen. Matriisinauhoja on eri mallisia. Nauhaa voi kiristää tai löysätä kiristäjällä sen mukaan, onko kyseessä isompi vai pienempi hammas.
Kun nauha kiristetään paikalleen, se voi nipistää ikeniä. Pieni kirpaisu kannattaa kuitenkin kestää – pahin on joka tapauksessa jo ohi, minkä lisäksi matriisinauha helpottaa hammaslääkärin toimia.
– Ilman nauhaa paikka-aine pursuisi hallitsemattomasti, jolloin paikasta ei tulisi niin siistiä ja tarkkaa. Tämä helpottaa jälkiviimeistelyä: paikka on jo hyvin kohdillaan, jolloin siinä ei ole niin paljoa viimeisteltävää, Kallio kuvailee.
Valo kovettaa eli polymerisoi muovipaikan
Porien vieressä telineessä roikkuu valokovettaja. Siitä tulee sinistä ultraviolettivaloa, jonka katsomista lääkäri ja hoitaja välttävät.
– Lääkäri käyttää oranssia muovipleksiä, joka suodattaa laitteen silmille haitallisen UV-valon. Valo kovettaa eli polymerisoi muovipaikan.
Ennen valokovettajan aikakautta paikat olivat kemialliskovetteisia. Silloin paikan kovettumista sai odotella jopa minuutteja. Nyt samasta selvitään kymmenissä sekunneissa.
– Valokovettajan piippaus on äänimerkki. Lääkäri voi säätää, onko se 5, 10 tai 20 sekuntia. Voi olla niin, ettei työpari katso valokovettajaa haitallisen valon takia ollenkaan. Kun kuuluu "piip", tietää, että nyt se sammui, Kallio sanoo.
Purupaperi kertoo, miten hampaat ottavat yhteen
Kun paikka on kovetettu ja muuten valmis, suuhun työnnetään yleensä paperi- tai muoviliuska, jota potilasta pyydetään puremaan. Se on purentapaperia, joka jättää värijäljen hampaan purupintoihin.
– Kuspi on korkeampi osa hammasta, fossa on syvempi osa. Hampaaseen jää purentapaperista jälki kohtaan, jossa se on kontaktissa vastapurijan kanssa. Siitä voidaan päätellä, onko kontakti väärässä paikassa, liian suuri tai raskas tai jopa niin, että on vain harvoja kontakteja, joka kertoo, että purenta on epätasapainossa. Se kertoo, että purentaa täytyy tutkia ja sille täytyy tehdä jotakin, Kallio kuvailee.
Lopuksi hampaat saatetaan fluorata. Silloin lääkäri harjaa hampaiden pinnalle tukevaa, keltaista ja kirvelevääkin tököttiä – fluoria.
– Lähes kaikissa hammastahnoissa on fluoria. Se fluori, jota hammaslääkärin vastaanotolla laitetaan, on vahvempaa ja muotoiltu yleensä niin, että siinä on sidosaineita, jotka pitävät sen hampaan pinnassa kiinni, Kallio sanoo.
– Hammastahnahan lähtee huutelemalla pois, mutta nämä ovat sellaista tököttimäistä ja tarttuvat kiinni. Ideana on, että fluori vaikuttaisi pitkään. Se voi tuntua suussa likaiselta, mutta toki fluori lähtee sitten hampaita harjattaessa pois.
Hammaskiven poisto hoituu kyreteillä
Paikkaus on nyt ohi – huh! Sitten olisi edessä hammaskiven poisto…
Kallio lohduttaa, että hammaskiveä löytyy lähes jokaiselta. Sitä voidaan poistaa ultraäänilaitteella tai käsi-instrumenteilla, joita kutsutaan kyreteiksi.
– Välineitä on monenlaisia ja hampaan eri pinnoille. Osalla puhdistetaan hampaan distaalinen eli taaimmainen reuna, tai mesiaalinen eli edessäpäin oleva reuna, Kallio sanoo.
Koukkupäistä työkalua kutsutaan sirpiksi. Se sopii hyvin hammasväleihin, onhan se ohut ja terävä.
– Se ei kieltämättä ole kovin houkutteleva ja kiva nimi, Kallio nauraa.
Ultraäänilaite puolestaan värähtelee valtavan korkealla taajuudella.
– Laitteesta tulee myös vettä ja se useimmiten vihloo. Se myös vinkuu kovasti. Ultraäänilaite on perustyökalu tavallisilla käynneillä, kun poistetaan hammaskiveä.
Osa hammaslääkäreistä ei itsekään pidä hammaslääkärikäynneistä
Kun hampaat on hoidettu, seuraavaan visiittiin on aikaa yleensä vuosi. Silti se tuntuu tulevan liian nopeasti.
Ei se ole helppoa lääkäreillekään, Kallio lohduttaa: osa hammaslääkäreistä ei itsekään pidä hammaslääkärikäynneistä! Ammattilainen voisi periaatteessa hoitaa omia hampaitaan – ainakin tiettyyn rajaan asti.
– Itse olen laittanut itselleni väliaikaispaikan, mutta sen voi tehdä kuka tahansa. Apteekista saa väliaikaispaikka-ainetta, joka vain painetaan paikalleen. Olen myös poistanut itseltäni hammaskiveä. Sanoisin kuitenkin, että kannattaa käyttää kollegan apua näissä hommissa, Kallio sanoo.
– Olen kyllä kuullut tapauksesta, jossa joku olisi itse poistanut oman viisaudenhampaansa, mutta en tällaista suosittelisi!
KUVAT: Jenna Lakka, Maria Aarnio