Kuluttajaviranomaiset ovat saaneet viime ja tänä vuonna yhteydenottoja robottipuheluista, joita on kuvailtu aggressiivisiksi, asiattomiksi ja häiritseviksi, kertoo Kilpailu- ja kuluttajavirasto.
Puheluissa on kaupattu Elmo-nimistä aikakauslehteä. Osa kuluttajista kertoo myös vastaanottaneensa useampia samansisältöisiä puheluja.
Automatisoidut myyntipuhelut edellyttävät perinteisestä puhelinmyynnistä poiketen vastaanottajan suostumusta. Monet kuluttajat kertovat, etteivät he ole antaneet robottipuheluille suostumustaan.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan kuluttaja-asiamies on selvittänyt asiaa lehteä myyvän LehtiMoguli Oy:n kanssa ja vaatinut sitä lopettamaan kuluttajansuojalain vastaisen menettelyn. Virasto on ilmoittanut odottavansa lehtiyhtiöltä asiassa sitoumusta tammikuussa.
"Viimeiset robottipuhelut kesällä"
Elmo-lehden päätoimittaja ja LehtiMoguli Oy:n hallituksen jäsen Jukka Rönkä kertoo, että viimeiset robottipuhelut on soitettu heiltä kesäkuun lopussa.
– Olemme perustaneet lehdenmyyntiyrityksen, jossa toimintaa on jatkettu perinteiseen tapaan, Rönkä sanoo STT:lle.
Perinteisellä tavalla hän viittaa ihmisten soittamiin puheluihin.
Hän sanoo yhtiön hallituksen jäsenten saaneen kuluttaja-asiamieheltä sitoumuksen, jonka he ovat allekirjoittaneet, vaikka Rönkä toteaa vielä robottipuheluiden loppuneen jo aiemmin.
