Adoptiolapsi halusi syödä pelkkiä kuivia nuudeleita – syy särkee sydämen: "Eivät traumat parane nopeasti, joskus eivät koskaan"

Eräänä iltana Aubrenin lapsi istui keittiön pöydän ääreen edessään annos raakoja nuudeleita, joiden päälle oli siroteltu mausteita. Syy ruokavalinnan taustalla murtaa sydämen.

Caroline Bailey jakoi Facebook-sivullaan tarinan serkkunsa adoptiolapsesta. Carolinen serkku Aubren toimii sijaiskotina ja on myös adoptoinut neljä lasta, jotka ovat aiemmin eläneet sijaiskodeissa.

Kun Caroline sitten törmäsi serkkunsa kertomaan, koskettavaan ruokatarinaan, hän halusi välittää sen muillekin.

Lapsi aikoi syödä iltapalaksi vain raakoja nuudeleita

Aubrenin vanhin poika on asunut perheen kodissa nyt 2,5 vuoden ajan. Eräänä iltana lapsi oli istahtanut keittiön pöydän ääreen edessään raakoja nuudeleita, joiden päälle oli siroteltu nuudelipaketin mukana tuleva mauste.

– Hän aikoi syödä sen, kun pysäytin hänet ja kysyin, mitä ihmettä hän tekee. Poika vastasi "tein itselleni iltapalaa", Aubren kuvaili.

"No, halusin syödä jotain, mitä söin vanhan perheeni kanssa"

Aubren totesi, ettei nuudeleita ole valmistettu, ja lupasi keittää ne pojalle. Tällä oli kuitenkin syynsä syödä ruoka raakana.

– "No, halusin syödä jotain, mitä söin vanhan perheeni kanssa". Istuimme alas ja pyysin poikaa kertomaan tästä. Hän sanoi, ettei perhe ruokkinut häntä, koska oli sammunut (voitte arvata syyn) ja hänen piti tehdä ruokaa itselleen ja veljilleen, jotka olivat kahden ja neljän kuukauden ikäisiä tullessaan meille, Aubren kuvailee.

– Poika sanoi, että perheen rahat oli käytetty tupakkaan ja muihin "hauskoihin asioihin", joten hän etsi pikkurahoja perheen autosta ja osti nuudelipaketteja kadun varrella olevasta kaupasta (kuusivuotiaana!)

Lapsi ei osannut keittää vettä, joten hän söi nuudelit raakana ja alkoi ajan myötä jopa pitää niistä.

Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

"Eivät traumat parane nopeasti, joskus eivät koskaan"

Aubren söi kuivia nuudeleita pojan kanssa. Poika tunnusti, että muutettuaan Aubrenin luo tämä oli valmistanut keitettyjä nuudeleita, joita poika ei ollut syönyt, koska ei luottanut Aubreniin.

– Hän sanoo, ettei ole surullinen siksi, ettei ole enää "vanhan perheensä" (hän kutsuu heitä näin) kanssa, mutta joskus hänestä on kivaa muistaa, miten vahva hänen täytyi olla, Aubren kuvailee.

– Kirjoitan tästä, jotta kaikki tietäisivät, etteivät traumat parane nopeasti, joskus eivät koskaan. Adoptio ei pyyhi pois menneitä muistoja, lapset voivat muuttua ja he muuttuvat rakkauden avulla. Älkääkä koskaan antako periksi lapsen suhteen, koska "hän on vaikea".

Aubren kertoo olevansa paitsi surullinen lapsen puolesta, myös hyvin ylpeä siitä, miten vahva tämä onkaan.

– Rakastamme häntä niin paljon, Aubren toteaa.

"Emme saa luovuttaa"

Caroline pyysi serkultaan lupaa jakaa tekstin näyttääkseen, millaista elämä vaikeissa olosuhteissa todella on.

– Ei ole kyse yhdestä väkivallanteosta tai hylkäämisestä, kyse on selviytymisen tilasta, jossa eletään päivästä toiseen. Kyse on siitä, että varmistaa nuorempien sisarustensa selviämisen, vaikka se maksaisi oman lapsuuden, Caroline kuvailee.

Hän muistuttaa, että tärkeintä on istua lapsen seurassa, kuunnella häntä ja tarvittaessa vaikka syödä raakoja nuudeleita.

– Emme saa luovuttaa. Lapsemmekaan ei luovuttanut, Caroline toteaa.

Aubren toivoo, että vaikeista asioista puhuttaisiin

Carolinen jakama kuva keräsi pian satoja tuhansia reaktioita. Moni halusi kertoa omista kokemuksistaan, mikä kosketti Aubrenia.

– Lapsen kokema hyväksikäyttö, heitteillejättö ja trauma ovat aiheina tabuja. Kukaan ei halua kuulla sellaista. Kukaan ei halua puhua siitä, Aubren kuvaili Good Morning American haastattelussa.

– Mutta kun poikani tarinan kaltainen tarina tulee julki, ihmiset ovat sokissa, he haluavat oikeutta. Ja aidosti uskon, että kun alamme puhua asiasta ja käsitellä sitä, maailmasta tulee parempi paikka.

Lue myös:

    Uusimmat