Iso-Britannia/Norja 2000. Ohjaus: Hans Petter Moland. Käsikirjoitus: Kristin Amundsen, Lars Bill Lundholm ja Hans Petter Moland. Tuotanto: Petter J. Borgli, Kastro Khatib. Kuvaus: Philip Ogaard. Leikkaus: Sophie Hesselberg. Pääosissa: Lena Headey, Stellan Skarsgård, Ian Hart, Charlotte Rampling. Kesto: 113 min.
Norjalais-brittiläisenä yhteistyönä syntynyt Aberdeen on todellinen pieni helmi. Se on rohkean omaperäinen road movie, vangitseva kuvaus isän ja tyttären välisestä äärimmilleen tulehtuneesta suhteesta. Norjalaisohjaaja Hans Petter Moland on saanut pääosiin loistavat näyttelijät, Stellan Skarsgårdin ja uuden raikkaan kasvon, Lena Headeyn.
Kolmikymppinen Kaisa (Headey) on tyylikäs ja menestyvä skottinainen lontoolaisessa lakifirmassa; vapaa-ajallaan hän snorttaa kokaa ja jakaa petinsä puolituntemattomien kanssa. Viimeinen asia jota hän kaipaa sotkemaan kuvioitaan on äidin (Charlotte Rampling) puhelinsoitto: tämä pyytää Kaisaa noutamaan alkoholisoituneen isänsä Norjasta vieroitushoitoon kotikaupunkiin Aberdeehen. Isä Tomas (Skarsgård) on työttömäksi jäänyt öljynporaaja ja katkera rapajuoppo, joka ei halua tavata sen enempää tytärtään kuin aikaa sitten hylkäämäänsä vaimoa. Kaisan tehtävä ei siis ole helppo, ja taakkaa lisää se, että syöpään kuoleva äiti on tehnyt vaatimuksensa viimeisenä toivomuksenaan.
Lentokoneetkaan eivät huoli kyytiinsä arveluttavaa paria, ja niin alkaa hikinen, kurainen ja viinanhuuruinen automatka halki jäisen Norjan ja sateisen Britannian. Takapakki on täynnä kaljaa, jotta Tomas pysyisi edes jotenkin tolkuissaan, mutta valkoista jauhetta kanniskelevan Kaisan tola ei ole juurikaan parempi; tässä sokea taluttaa rampaa, ja osat ehtivät kääntyä ympäri moneen kertaan.
Lumen ja jään kylmissä sävyissä kylpevä elokuva on paitsi repivän realistinen kuvaus alkoholismista ja riippuvuudesta yleensä, myös harvinaisen tarkkanäköinen tutkielma isän ja tyttären jollain tavalla kaikkien isien ja tytärten välisestä monimutkaisesta kemiasta. Läsnä on niin paljon käsin kosketeltavaa vihaa ja rakkautta, kaunaa ja tarvitsevuutta, että valkokangas on pamahtaa rikki. Tätä elokuvaa ei ole helppoa katsoa, ja kuitenkaan näistä ihmisistä ei voi irrottaa katsettaan: he ovat kaikessa vajavuudessaan kovin tunnistettavia ja tosia.
