Aarre Elo: Näin surullisesti ihmiset unohtavat ennen rakastetut tähdet

Aarre Elo on saanut työskennellä Suomen merkittävien laulajatähtien kanssa. Hän muistelee muun muassa, millainen oli ensi tapaaminen Laila Kinnusen kanssa.

Viihdeuransa alkuaikoina 1950-luvulla Aarre Elo teki äänityksiä sekä elokuviin että levy-yhtiö Scandialle. Hän sai työskennellä sen ajan merkittävimpien laulajien, kuten Olavi Virran, Laila Kinnusen ja Pirkko Mannolan kanssa.

– Äänitin sekä Laila Kinnusen että Pirkko Mannolan ensimmäisen levytyksen, Elo muistelee.

Kaiken taustalla oli läheinen yhteistyö Jaakko Salon kanssa, joka toimi Scandia-yhtiön levytyspäällikkönä.

– Olavi Virta oli ammattitaitoinen laulaja. Hänellä oli suvantovaihe esiintymisessä, kun hän tuli Scandialle levyttämään, Elo kertoo.

Usko Virran suosioon ei sinä aikana ollut kovin voimakas. Virta ei saanut taustalle suurta studio-orkesteria, vaan Jaakko Salon pienen keikkabändin. Koolla ei ollut väliä, sillä Virta levytti tuolloin yhä tänäkin päivänä suositun Hopeinen kuu -kappaleen.

Tuttuja myös yksityiselämässä

Elo muistaa, kun Laila Kinnunen tuli tekemään ensimmäistä levytystään. Kyseessä oli kappale Lazzarella.

– Hän oli nuori ujohko tyttö. Hänellä oli pieni s-vika, jota yritimme porukalla korjata. Kyllähän se ainakin jossain määrin parani, Elo toteaa.

Elo tutustui laulajiin ja muusikoihin työn lisäksi myös yksityiselämässä. Uran alussa luodut suhteet avittivat Eloa viihteen tekemisen myöhemmissä vaiheissa.

– Oli helpompi tehdä töitä laulajien ja muusikoiden kanssaan, kun tunsi heidät jo ennestään, Elo sanoo.

Tähdet sammuu

Vähän aikaa sitten Iltalehti uutisoi, että Simo Salminen on yksin ja kuurona vanhainkodissa. Hän ei suinkaan ole ainoa kuuluisuus, joka on unohdettu.

– Sama kävi Olavi Virran kohdalla. Tähti alkoi himmetä, Elo toteaa.

Ihmisillä on taipumus unohtaa näyttelijät ja laulajat, kun nämä eivät enää esiinny. Poissa silmistä, poissa mielestä. Elo arvelee, että kohtalo on tuttu myös kansainvälisille tähdille.

– Se on surkea juttu. Simo on elänyt värikästä elämää, ja yhtäkkiä hän putoaa olemattomuuteen, Elo harmittelee.

Studio55.fi/Anette Lehmusruusu

Lue myös:

    Uusimmat