8 000 euron kuolinapu kuohuttaa Saksassa

Entinen Hampurin oikeusministeri tarjoaa kuolinapua maksua vastaan. Neljä saksalaista on jo tarttunut tarjoukseen. Syyttäjä tutkii toiminnan laillisuutta.

Entinen ministeri Roger Kusch antoi apuaan viimeksi marraskuun puolivälissä Berliinissä.

- Pyydän teitä mitä pikimmin kotikäynnille, jotta voisimme keskustella kuolinaputarjouksesta, kirjoitti 20 vuotta MS-tautia sairastanut berliiniläinen apteekkari heinäkuun lopussa Kuschille.

Viikko sitten valmistelut olivat niin pitkällä, että kuusi vuotta vuoteenomana ollut apteekkari nautti kotonaan tappavan myrkkymaljan. Tapahtumaa järjestellyt Kusch poistui ratkaisevalla hetkellä viereiseen huoneeseen.

Ministerinä kristillisdemokraattista puoluetta edustanut Kusch on antanut kuolinapua berliiniläismiehen lisäksi kahdelle yli 80-vuotiaalle naiselle ja yhdelle 95-vuotiaalle miehelle.

Kuschin perustama ja hänen nimeään kantava kuolinapuyhdistys perustelee toimintaansa Saksan perustuslailla ja Euroopan ihmisoikeussopimuksella, joiden mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityiselämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta.

Kuolinavun ehtona on, että asiakas potee parantumatonta fyysistä sairautta, on täysissä sielun voimissa ja pystyy perustelemaan toiveensa uskottavasti. Yhteistyöstä ei saa seurata oikeudellisia ongelmia.

Ennen toimeen tarttumista yhdistys pyytää asiakkaalta elämäkerran tuoreen lääkärintodistuksen sekä käsin kirjoitetun perustelun kuolintoiveelle.

Hoitokodissa asuville kuolinapua annetaan vain laitoksen johdon suostumuksella. Sopimuksesta kerrotaan lähiomaisille. Asiakkaan on oltava saksalainen.

Ensimmäisessä tapaaminen Kuschin tai hänen valtuuttamansa edustajan kanssa tallennetaan videolle, mikä julkaistaan internetissä asiakkaan poismenon jälkeen.

Kuolinapu maksaa 8000 euroa. Köyhät voivat saada alennusta. Maksu peritään vasta ensimmäisen kotikäynnin jälkeen.

Entinen ministeri on kehittänyt itsemurhakoneen

Kusch esitteli keväällä itse kehittämänsä laitteen, joka pumppaa elimistöön samanaikaisesti kahta tappavaa myrkkyä asiakkaan painettua itse käynnistysnappia. Laitetta ei käytetä, jos henkilö pystyy nielemään.

Saksan lääkäriliitto ja kirkot tyrmäävät kuolinavun. Berliinin terveysministeri Katrin Lompscher aikoo selvittää, voiko toiminnan kieltää liiketoimintalain nojalla.

Järjestettyjen itsemurhien laillisuutta tutkii myös Hampurin yleinen syyttäjä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat