5G-taajuudet tulivat käyttöön vuodenvaihteessa – operaattorit laajentavat verkkojaan useilla paikkakunnilla, päätelaitteita kuluttajille odotetaan vielä

Tänään 1.1.2019 voimaan astuivat 3,5 gigahertsin taajuusaluen 5G-verkkojen toimiluvat Suomessa. Syksyllä järjestetyssä huutokaupassa taajuuksia itselleen voittivat DNA, Elisa ja Telia.

Operaattorit ehtivät jo viime vuoden aikana aloittaa 5G-verkkojensa avaamisen testitaajuuksilla. Nyt varsinaisten toimilupien astuttua voimaan ne suunnittelevat verkkojensa laajentamista ja varsinaista käyttöönottoa kuluvan vuoden aikana. Juuri tällä hetkellä kuluttajille ei ole vielä saataville lainkaan minkäänlaisia 5G-päätelaitteita.

5G-verkot tuovat yleisesti aiempaa suurempia tiedonsiirtonopeuksia, pienemmän viiveen sekä mahdollistavat mobiiliverkon kapasiteetin tehokkaamman laajentamisen.

Elisa on kertonut tänään avanneensa 5G-verkot nyt myös Turkuun ja Jyväskylään viime vuonna avattujen Tampereen ja Helsingin jatkoksi. 1.1.2019 käyttöön tulleiden 5G-taajuuksien myötä verkkoja voidaan käyttää kaupallisiin tarkoituksiin.

”Sekä Turussa että Jyväskylässä on runsaasti yrityksiä sekä tutkimustoimintaa, joihin 5G tulee tarjoaman täysin uudenlaisia mahdollisuuksia. Ne ovat myös väkiluvultaan Suomen suurimpien kaupunkien joukossa, eli käyttäjiä on paljon”, Elisan mobiiliteknologiajohtaja Eetu Prieur kertoo.

Elisan mukaan se on ollut 5G:n edelläkävijä Suomessa. Tampereella ensimmäisenä maailmassa avatun 5G-verkon lisäksi Elisan 5G-verkossa soitettiin maailman ensimmäinen 5G-videopuhelu kahden maan välillä, kun Suomen liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner ja Viron talous- ja infrastruktuuriministeri Kadri Simson puhuivat toisilleen Tampereella ja Tallinnassa 5G-verkon yli kesäkuussa 2018.

”Olemme valmistautuneet 5G-aikaan jo pitkään erilaisilla testauksilla ja rakentamalla verkkoja valmiiksi. 5G-päätelaitteiden saavuttua Elisan 5G-verkossa pääsee heti kokemaan 5G:n tuomia uusia mahdollisuuksia kuten huippunopeaa yhteyttä ja lyhyttä viivettä”, Prieur jatkaa.

Elisa aikoo järjestää yhdessä mobiilipeliyhtiö Hatchin kaikille avoimen 5G-e-urheilukiertueen, joka järjestetään alkuvuodesta 2019. Kiertuepaikkakunnat ja ajankohdat julkistetaan myöhemmin. Kiertueella monet saavat ensikosketuksensa 5G-verkkojen toimintaan.

Telia on kertonut sen 5G-verkon rakentamisen ja käyttöönoton jatkuvan vuoden alussa erityisesti yritysasiakkaiden kanssa suunniteltavien 5G-hankkeiden muodossa.

Telia avasi ensimmäisenä operaattorina 5G-verkon Helsingissä, Oulussa ja Vantaalla vuoden 2018 syksyllä. Telian mukaan sillä on Helsingissä 5G-alueita jo Töölön lisäksi muun muassa Messukeskuksessa ja Vallilassa. Oulussa Telia avasi marraskuussa Stora Enson tehtaan ja Oulun sataman sisältävälle Oritkari-Nuottasaaren alueelle 5G-verkon. Vantaalla 5G-avaus nähtiin Helsinki-Vantaan lentoasemalla, jossa käynnistyi joulukuun alussa Telian yhdessä Finavian kanssa toteutettava 5G-robottihanke.

DNA tiedotti aiemmin avaavansa 5G-verkon Helsingissä vuodenvaihteessa. Ensivaiheessa verkko tulee kattamaan ydinkeskustan alueita ja sitä laajennetaan, kun päätelaitteita tulee markkinoille.

”Päätelaitteiden saatavuus on aluksi olematonta, sillä standardointia viimeistellään yhä, ja laitevalmistajat odottavat sitä ennen mittavaan tuotantoon ryhtymistä. Teknologiatoimittajat tuovat alkuvuodesta markkinoille ensimmäisen 5G-sukupolven verkko- ja päätelaitteita. Ensivaiheen verkkomme tärkein tarkoitus onkin sen kyvykkyyksien entistä laajempi testaaminen,” DNA:n kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen kertoo.

Ensimmäisiä 5G-älypuhelimia odotetaan ainakin maailmalla markkinoille vuoden 2019 alkupuoliskon aikana. OnePlus on aiemmin kertonut aikovansa ehtiä tuomaan 5G-älypuhelimen markkinoille ensimmäisenä Euroopassa.

DNA:lla on parhaillaan menossa kiinteän 5G:n eli Fixed Wireless Access -tekniikan käyttöpilotti Vantaalla. Siinä 5G-yhteydellä korvataan kotien kiinteitä verkkoyhteyksiä. DNA:n mukaan ensimmäisiä hyötyjiä 5G-verkosta ovatkin ne verkon piiriin tulevat pientaloasukkaat ja yritykset, joiden saatavilla ei ole valokuituyhteyttä. Kevään aikana käynnistyy lisäksi muita 5G-palveluiden asiakaspilotteja eri puolilla Suomea, kertoo DNA.

”Kiinteä 5G tarjoaa kiinteistöön laadukkaan yhteyden langattomasti. Se voi monissa tapauksissa korvata kiinteistöön tulevan kuidun, ja DNA:n kiinteä 5G tuleekin ratkaisemaan riittämättömien verkkoyhteyksien ongelman monilla alueilla”, Väisänen kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat