54-vuotias Taina: En saa töitä ikäni vuoksi
Taina on lähettänyt satoja työhakemuksia, muttei silti ole löytänyt vakituisia töitä. Lopulta hän jätti mainitsematta ikänsä työhakemuksissa, jolloin hän alkoi saada kutsuja työhaastatteluihin.
Pirkanmaalla asuva 54-vuotias Taina* kertoo kokeneensa ikäsyrjintää työnhaussa. Taina on etsinyt 2004 vuodesta lähtien aktiivisesti vakituisia töitä ja lähetellyt satoja työhakemuksia. Vakituista työpaikkaa ei kuitenkaan ole löytynyt. Taina uskoo tämän johtuvan hänen iästään.
Taina työskenteli alun perin vaatetusalalla, mutta joutui vaihtamaan alaa allergian vuoksi. Koulutukseltaan Taina on merkonomi sekä datanomi. Datanomiksi hän valmistui vanhemmalla iällä.
– Lisäkouluttauduin, että saisin helpommin töitä, Taina kertoo.
Taina on työskennellyt viime vuosina erilaisissa toimisto- ja asiakaspalvelutöissä. Työsuhteet ovat olleet lyhytaikaisuuksia sijaisuuksia. Viimeksi Taina oli töissä kesällä, jolloin hänen työsuhteensa kesti neljä kuukautta.
Tainan mukaan ongelmat työnhaussa alkoivat sen jälkeen, kun hän täytti 40 vuotta. Taina on lähettänyt yhteensä satoja työhakemuksia. Omasta mielestään hänen koulutuksensa ja työkokemuksensa on riittänyt hyvin niihin työtehtäviin, joita hän on hakenut. Hän ei kuitenkaan saanut kutsuja työhaastatteluihin.
– Laitoin sitten sellaisia ympäripyöreitä työhakemuksia, joihin en laittanut ikääni, niin sitten kyllä sain kutsuja haastatteluihin, Taina sanoo.
Taina kertoo, ettei hän enää nykyään jaksa hakea töitä niin ahkerasti kuin ennen, vaan on kyllästynyt ja masentunut siitä, ettei töitä löydy. Hänellä on joitakin arvauksia siitä, mikseivät työnantajat halua palkata vanhempaa työntekijää.
– En tiedä, onko se sellainen imago-kysymys, että halutaan vaan nuoria töihin. Jos itse olisin työnantajana, työllistäisin kaikenikäisiä, nuoremmilla ja vanhemmilla on erilaisia vahvuuksia työelämässä, sanoo Taina.
Taina kertoo, että muillakin hänen tuttavapiirissään on vastaavanlaisia kokemuksia ikäsyrjinnästä työnhaussa.
– Ei hanakasti oteta vanhempia ja sitten myös helposti potkitaan pihalle.
Taina ei kuitenkaan aio luovuttaa, vaan aikoo jatkossakin hakea töitä. Hän on jo hakenut muitakin töitä kuin vain oman alansa hommia.
– Olen hakenut jopa siivoojan töitä, mutta en päässyt sinnekään.
Taina ei ole törmännyt suoranaiseen ikäsyrjintään muualla kuin työnhaussa. Töissä ollessaan hän on aina tullut toimeen kaiken ikäisten kanssa.
– Minulla on kyllä ollut hienoja työpaikkoja. Olin kerran erään pienen firman esimiehenä ja minulla oli nuorempia alaisia, eikä ollut mitään ongelmia, Taina sanoo.
Taina on kuitenkin sitä mieltä, että nuoruutta arvostetaan hyvin paljon, ehkä liikaakin nyky-yhteiskunnassa.
– Nuoruus on kyllä liikaa in, kaikkialla. Tai en sitten tiedä, onko miehillä sama juttu, mutta ainakin naisten keskuudessa tämä näkyy.
Työttömyys on Tainan mukaan ollut rankkaa rahallisesti, mutta etenkin henkisesti.
– Tuntuu niin ikävältä, kun ajatellaan, että kaikki työttömät ovat laiskoja. Tuntee itsensä syrjityksi. Harmittaa, kun ei löydä töitä, vaikka kuinka yrittää, sanoo Taina.
*haastateltavan nimi muutettu.
Uusimmat
-
08:36
Autoliikenne keskeytettiin Krimin sillalla – MTV seuraa sotaa
-
08:29
Live kello 8.50: SAK:lla ei suuria odotuksia pääministeri Orpon tapaamiseen, mielenilmaukset jatkuvat
-
08:27
Live kello 10.30: Tältä näyttää tähän asti käytössä ollut vesijohtoputki 1800-luvulta – MTV paikalla Mannerheimintien jättiremontissa
-
08:22
Huomasitko? Tuotteiden hinnat muuttuivat tiistaina Alkossa
-
08:18
Luottamus rakentamiseen vajosi EU:n alimmaksi – huonoja enteitä myös työttömyyden kehityksestä
-
08:15
Noin 80 nautaa kuoli liekkeihin navettapalossa Parikkalassa – ulkopuolinen hälytti palokunnan, kun taivaanrannassa loimotti
-
07:49
TPS-kulisseissa käänne – johtoportaaseen uusi nimi eduskunnasta
-
07:01
Päivittäinen kipu varjosti Ilarin, 29, elämää – nyt ex-ammattiurheilija on osa jättimäistä suomalaisilmiötä: "Tässä pysytään"
-
06:55
Ainakin sata ihmistä kuollut hääjuhlassa Irakissa
-
06:50
Ilves kirouksen kourissa SM-liigassa – Antti Pennanen kommentoi merkittävää ongelmaa: "Se on todella vaikeaa"
-
06:45
Tuleeko MM-kalenteriin palaavasta kisasta Rovanperän näytös? Chilen rallissa suomalaiskuskille osuvat erikoisuutensa
-
06:45
Nämä ruoat voivat pienentää sydän- ja verisuonitautien riskiä – syötkö jo?
-
06:42
Kansalaisaloite Venäjän Maarianhaminan-konsulaatista keräsi 50 000 allekirjoitusta – etenemässä eduskuntaan
-
06:32
Hollywood-tuotannot lamauttanut käsikirjoittajien lakko päättyy
-
06:27
Neljän lapsen yksinhuoltaja etsii kuumeisesti uutta asuntoa Helsingin vuokrakurimuksessa: "Olen peloissani"
-
06:05
Niko Ranta-aho kertoo kirjassaan, kuinka sai kuulla Sofia Belórfin ja Stefan Thermanin suhteesta – totuuden kertoi Martina Aitolehti
-
06:04
SM-liigan huutelukohussa rajuja epäonnistumisia, Lauri Marjamäen tulevaisuus tapetilla – Petteri Sihvoselta kova paljastus Kiekko-Espoosta
-
05:50
Tuomari: Trump yliarvioi omaisuuttaan miljardeilla saadakseen parempia sopimuksia
-
05:50
Mies keksi kavalan keinon kiertää ex-kumppaninsa sosiaalisen median estot – rakkaudentunnustukset perille 0,01 eurolla
-
05:32
Koulukiusaaminen on liian laimea sana – rikosilmoitus kannattaa tehdä matalalla kynnyksellä
-
Lataa lisää