5 rapsakkaa pekonivinkkiä – tässä on tosimiehen salaatti ja jälkiruoka!
Jotkut meistä ajattelevat, että maailmassa ei ole mitään parempaa kuin pekoni. Suolainen lihaherkku onkin vertaansa vailla. Lue viisi rapsakkaa pekoni-ideaa, ja saat rasvaa tirisevästä herkusta maksimaalisen ilon.
1. Vähennä pekonisiivujen määrää
Onko tyypillinen viikonloppuaamiaisesi paketillinen paistettua pekonia? Vähennä pekonin määrää pikku vinkin avulla: Paista pekonin kanssa myös munaa, pinaattia ja kanaa. Kruunaa koko komeus parilla pekonisiivulla ja avokadolla. Näin aamupalassasi on runsaasti upeita makuja ja myös terveellisiä ainesosia, mutta parikin viipaletta pekonia saa annoksen maistumaan ihanan pekoniselta.
2. Yhdistä chili ja pekoni
Taianomaisen maistuva yhdistelmä nostaa tavallisen lihakastikkeesi ihan uudelle tasolle. Pilko tuore chilipalko ja kuutioi paistettu pekoni, ja lisää kastikkeen sekaan sellaisenaan.
3. Näin salaatista tulee lempilounaasi
Unohda krutongit, ja laita lounassalaattisi sekaan todella rapeaksi paistettua ja pieneksi silputtua pekonia.
4. Pekonia hienostuneemmin
Kokeile pekonia ja vesimelonia tapas-tyylisesti. Espanjalaiset laittavat tapaksiin ilmakuivattua kinkkua ja hunajamelonia. Mikset kokeilisi samaa kikkaa pekonilla? Vesimeloni raikastaa ihanasti pekonin rasvaista makua.
5. Pekoni toimii myös jälkiruoassa
Pekonia ja jäätelöä! Kyllä, tämäkin omituinen yhdistelmä voi toimia. Kokeile vaikka kinuskijäätelöä ja pieniä palasia pekonia jäätelön päällä.
Lähde: Men's Health
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
17:52
Jasper Pääkkönen puolustaa Inarijärven hotellihankettaan "positiivisuuden kierteellä" – vastustajien mukaan koko ala on "ylikuumentunut"
-
17:51
Karjuvat kadetit kisasivat Pasin-vedon mestaruudesta – Suomi-Ruotsi-otteluhan siitä tuli
-
17:49
Petteri Orpo Venäjän Ahvenanmaan-konsulaatista: "Historiallinen jäänne" – pitää ulkoministeri Blinkenin vierailua erittäin tärkeänä
-
17:49
Näin Liiga-pomo perustelee tuoretta kohupäätöstä MTV Urheilulle – "Meillä on kovat paineet"
-
17:22
Tutkija Ruotsin Nato-jäsenyyden etenemisestä: Erdogan ei enää hyödy vitkuttelusta
-
17:01
Spice girls -tähti Mel B upeissa uimapukukuvissa tyttärensä ja äitinsä kanssa
-
17:00
Jälleen uusi mahtipontinen purjelaiva vierailulla Helsingissä
-
16:41
Melumuuripalo Ala-Tikkurilassa saatu hallintaan
-
16:32
Somessa leviää väitteitä lapsia pakettiautoihin houkuttelevista miehistä – poliisi on lisännyt valvontaa Espoon Nöykkiössä
-
16:30
Tutkimus: Koronasulku vaikutti ihmisten muistiin vankeuden tavoin
-
16:26
Ullanlinnan murhasta epäilty psykiatri vaati päästä vapaaksi vankeudesta – oikeus ei suostunut pyyntöön
-
16:26
Haaviston mukaan Ruotsin Nato-jäsenyys voi toteutua lähiaikoina
-
16:05
Pelaajat rajusti SM-liigan tyrmäyspäätöstä vastaan – näin pettymystä kommentoidaan: "Ei oikein ymmärretä"
-
15:59
Jari-Matti Latvala näki ison muutoksen Kalle Rovanperässä
-
15:37
Esapekka Lapille pohjat testi-ek:lla – Kalle Rovanperällä ongelmia: "Toivottavasti saatiin kuntoon"
-
15:36
Lionel Messi jättää hyvästit
-
15:35
Nyt se on varmaa: Kim Cattrall näyttäytyy Sinkkuelämää-sarjan jatko-osan toisella kaudella!
-
15:19
Stoltenberg: On tullut aika ratifioida Ruotsin jäsenyys – matkustaa Turkkiin keskustelemaan jäsenyydestä
-
15:17
SM-liigalta kohupäätös, Petteri Sihvonen jyrähtää suhmuroinnista ja ajanpeluusta – "Pelkkää munkkilatinaa"
-
15:16
SAK on huolissaan hallitusneuvotteluissa esillä olleista leikkausaikeista: "Elinkeinoelämän hallitus, mitä suurimmassa määrin"
-
Lataa lisää