5 keinoa peitota makeanhimo – kokeile!

Sokerinhimoa vastaan voi olla vaikea taistella. Kokeile kuitenkin seuraavia vinkkejä, joiden avulla pystyt ehkä vastustamaan kaupan karkkihyllyä.

Moni kamppailee päivittäin sokerinhimon kanssa. Mieliteot saattavat iskeä niin voimakkaina, ettei niitä pysty vastustamaan. Lopputulos voi näkyä kertyneinä kiloina, väsymyksenä ja iho-ongelmina. Kokeile siis seuraavia keinoja makeanhimon taltuttamiseksi.

1. Aikatauluta oikein

Anna itsellesi lupa syödä haluamasi herkku, mutta viivyttele niin, että syöt sen vasta päivällisen jälkeen. Jos sorrut syömään suklaata jo aamu- tai iltapäivällä, tekee sinun luultavasti mieli makeita herkkuja koko loppupäivän etkä voi vastustaa kiusausta. Kannattaa myös kokeilla aikatauluttaa herkut, jolloin tieto luvatusta makeisesta saattaa auttaa jaksamaan. Kirjoita vaikka kalenteriin aika, jolloin saat nautiskella makeasta. Syö jäätelö sovittuun aikaan pari kertaa viikossa tai tuhoa puolikas keksipaketti perjantai-iltapäivisin.

2. Syö oikeita aterioita

Syö kunnollisia, monipuolisia aterioita, joissa yhdistyvät vähärasvainen proteiininlähde, terveelliset rasvat ja runsaskuituiset hiilihydraatit. Kun saat kaikkia ravintoaineita yhdellä aterialla, eivät mieliteot iske välttämättä niin voimakkaina ja pystyt hallitsemaan niitä paremmin.

3. Napostele tuoreita hedelmiä

Vaikka hedelmät eivät ehkä tunnu kunnon jälkiruoilta, kun mieli tekee makeaa, kokeile syödä niitä pahimman sokerinhimon yllättäessä. Osta vaikka marjoja ja viinirypäleitä, sillä niitä on helppo napostella. Muistuta itseäsi siitä, että kalliit marjat menevät hukkaan, jos et herkuttele niillä.

4. Terästä makua

Jos syöt mielelläsi esimerkiksi kaurapuuroa aamulla tai smoothien lounaaksi, voit käyttää näissä ruoissa vähemmän sokeria, kun lisäät niihin sokerin sijaan muita makeutta tuovia elementtejä. Kokeile vanilja-uutetta, kanelia tai inkivääriä.

5. Ajoita hyvin

Jos aiot syödä makean herkun, ajoita sen syöminen hyvin. Jos esimerkiksi olet juuri käynyt salilla, aineenvaihduntasi saattaa olla tehostuneempaa, joten kulutat ehkä helpommin jälkiruoasta saamiasi kaloreita. Moni kuitenkin yliarvioi liikunnan vaikutuksen. Esimerkiksi yksi pala juustokakkua voi sisältää jopa 500 kilokaloria ja se vastaakin jo melkein tunnin juoksua juoksumatolla. Kun ajattelet herkkuja sen mukaan, kuinka paljon työtä niiden kuluttaminen vaatii, voi olla huomattavasti helpompi vastustaa kiusauksia!


(MTV LIFESTYLE)

Lähde: Health

Lue myös:

    Uusimmat